torstai 26. toukokuuta 2011

300 m lautaa + 1000 ruuvia = The terassi

Kuten jo aikaisemmin kerroin, ei pihamme kunto ole kovin häävi. Koitin etsiä koneelta kuvia pihasta viime kesältä, mutta eipä niitä juuri löytynyt. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, ettei sammaleen valtaama "nurmikko" ollut mikään ihanteellinen paikka viettää aikaa. Pääsiäisenä kuitenkin aloitettiin tai paremminkin mies aloitti koko vuoden suunnitelmissa olleen terassin perustusten teon ja molempien silmissä siinsi mukava oleskelupaikka ensi kesäksi.

Ihan ei yhdessä eikä kahdessa päivässä perustukset syntyneet. Seinän vierustaa koristaneen kukkapenkin hävitysoperaation yhteydessä mies päätti kaivaa salaojat esiin, laittaa sokkeliin siitä puuttuneen patolevyn ja rännin alle putken johtamaan veden sadevesikaivoon. Samalla selvisi, että salaojitus oli hieman puutteellinen, se siis piti tehdä uudelleen. Jotain hyvääkin kaivauksista seurasi. Minä nimittäin sain isot kasat kiviä tulevia projektejani varten. niistä lisää myöhemmin.

Terassi oli valmis reunalaudoituksia myöten kolmen viikon kuluttua aloituksesta. Joka päivä työt eivät tosin edistyneet muiden kiireiden takia. Seuraavat kuvat saavat kertoa tarinan lopun, joka oli erittäin onnellinen. Kaikenlaista pientä kivaa pihaan on suunnitteilla ja pikkuhiljaa aoin suunnilmiani toteuttaa, vuorokaudessa eivät vaan tunnit tahdo riittää!












Erään perjantain spektaakkeli, sora-auto täytti salaojat kuljettimen avulla














Tunnelmia viime kesältä, taustalla kukoistava kukkapenkki ja nurmikko


1 kommentti:

  1. Erittäin hienosti tehty terassi! Itellä on justiinsa sama prosessi menossa. Edellinen asukki oli kyhännyt terassinsa suoraan lepäämään mullan päälle. Maatuen virkaa toimitti lankunpalaset ja lautojen välit olivat ummessa, jotta terassin alle piilotetut rakennusjätteet eivät näkyneet. Ja asukki oli ammatiltaan rakennusmestari =) No, nyt sain tänään perustukset valmiiksi. En siitä ihan noin hyvää tee kuin te, mutta toivottavasti siitä riittävän hyvä tulee. Parempi ainakin kuin edellisestä! Hyviä grillijuhlia uudelle terassille! T: Ville H.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...