maanantai 8. heinäkuuta 2013

Pastrami-maustetut ribsit hiiligrillissä

Meillä ribsit valmistetaan aina hiiligrillissä ilman esikeittoa tai uunissa kypsennystä. Edellä mainittuja esivalmisteluja ollaan toki kokeiltu, mutta pelkkä grillissä kypsennys tuo meidän mielestä parhaan lopputuloksen. Toki se vaatii aikaa ja paneutumista, mutta tämä on se meidän perheen slow food, jota jaksetaan odottaa. Mies hoitaa yleensä ribsien esivalmistelun ja grillauksen, mutta minäkin olen ollut grillausopissa (opetus aloitettiin hiilien sytyttämisestä ja herkkä hipiäni huomasi heti kunnon pitkävartisten kinttaiden puuttumisen) ja osaan homman, ainakin teoriassa. Vai kuinka uskottavalta kertomukseni ribsein valmistuksesta blogimiitissä kuulosti?

Pastrami-maustettujen ribsien resepti on peräisin Steven Raichlen "Best ribs ever" -kirjasta, josta löytyy 100 ribsireseptin lisäksi salaatteihin, erilaisiin kastikkeisiin, drinkkeihin ja jälkiruokiin. Alla oleva resepti on tarkoitettu naudan ribseille, mutta toimii hyvin myös possulle. Itse en ole törmännyt missään naudan ribseihin, mutta kyllä niitäkin varmaan jostain tilaamalla saa. Vaikka valmistuksessa käytetään savulastuja, ei lopputulos ole mitenkään savustetun makuinen, vaan savun maku on mieto. Leppäpuru kannattaa unohtaa täysin tässä hommassa, sen käyttämisestä tulisi todennäköisesti vain paha mieli.
 

Pastrami-maustetut ribsit

1,5 - 2 kg (naudan) ribsejä

mausteseos ribseille:
3 rkl korianterinsiemeniä
2 1/2 rkl kokonaisia mustapippureja
2 kokonaista tähtianista, palasina
2 rkl sinapinsiemeniä
3 rkl tummaa sokeria
1 iso valkosipuli (8-10 kynttä), kuorittuna ja karkeasti pilkottuna
2 rkl karkeaa merisuolaa
1-2 rkl kasviöljyä

moppauskastike:
2,4 dl ginger alea
1,2 dl siideriviinietikkaa
1 tl karkeaa merisuolaa

lisäksi:
3,5 dl isoja savulastuja (esim. Weberin cherry tai pecan)

Poista ribseistä kalvot. Valmista mausteseos. Laita korianterinsiemenet, mustapippurit, tähtianis, sinapinsiemenet ja sokeri mortteliin ja hierrä suht karkeaksi seokseksi. Lisää valkosipuli ja suola, jatka hiertämistä. Lisää öljyä sen verran, että saat aikaiseksi paksun tahnan.

Levitä maustetahna ribseille. Kääri ribsit tiukasti kelmuun ja anna marinoitua vähintään 12 tuntia, mielellään kauemmin.

Ennen grillausta liota savulastuja tunti väjässä vedessä. Kaada vesi pois. Tee moppauskastike juuri ennen grillausta. Laita ginger ale, viinietikka ja suola kannelliseen lasipurkkiin ja ravistele kunnes suola on liuennut.

Esilämmitä hiiligrilli epäsuoralla tulella 130 - 140 asteeseen. Naudan ribsejä grillattaessa lämpötila voi olla 20 - 30 astetta korkeampi. Öljyä grillin ritilä ja laita ribsit luupuoli alas päin grillin keskelle. Laita hakepalat hiilien/brikettien päälle. Laita grillin kansi päälle ja kypsennä ribsejä n. tunti.

Moppaa ribsit molemmilta puolilta kastikkeella. Jatka kypsennystä samassa lämpötilassa vielä 1,5 - 2 tuntia kunnes ribsit ovat kypsiä. Moppaa ribssejä n. 20 min välein molemmilta puolilta. Jos ribsit alkavat tummua liikaa, voit kääriä ne folioon ja jatkaa kypsennystä. Jos lämpötila alkaa laskea, lisää grilliin hiiliä tai brikettejä.
 
Leikkauspinnassa näkyy lähes täydellinen punertava savurengas
 
Ribsit voi nauttia vaikka Memphis-tyylisen sinappi-cole slawn kanssa. Perinteisestä cole slawsta tämä eroaa siinä, ettei tähän käytetä lainkaan majoneesia. Tämä slaw sopii siis erinomaisesti valmistettavaksi sellaisissakin olosuhteissa, jossa kylmäsäilytys tuottaa ongelmia.
 
 
Sinappi-cole slaw
 
3 rkl Dijon-sinappia
3 rkl sokeria
3 rkl valkoviinietikkaa
3 rkl kasviöljyä
(1 rkl tulista chilikastiketta)
merisuolaa
pustapippuria
1 pieni tai 1/2 suuri valkokaali pilkottuna
1 porkkana
 
Vatkaa sinappi ja sokeri sekaisin suuressa kulhossa käsivispilällä. Lisää vähitellen etikka, öljy ja chilikastike. Mausta suolalla ja pippurilla.
 
Hienonna kaali (älä raasta) ja raasta porkkana karkeaksi raasteeksi. Lisää kaali ja porkkana kastikkeeseen ja sekoita. Maista ja lisää tarvittaessa etikkaa ja/tai suolaa. Anna vetäytyä vähintään pari tuntia ennen tarjoilua. Tarkasta maku vielä ennen tarjoilua.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Harrasteretki Seinäjoelle

Viime viikon lauantaina suuntasin auton nokan kohti Seinäjokea Nannan järjestämää blogitapaamista, kyydissäni kolme kivaa kanssabloggaajaa. Perillä odotti jo kiitettävän suuri joukko keittiössä häärääviä bloggaajia. Mukanani toin juhannuksena jo hyväksi havaittuja Grandpa's style ribsejä ja paikan päällä tein taboullehin, jota eräät olivatkin maistelleet jo muutama vuosi sitten Oulussa. Jossain vaiheessa päästiin sitten syömään ja sitä iloahan kestikin sitten myöhään yöhön tai ehkä paremmin aikaiseen aamuun. Kuvat kertokoon millä herkuilla vatsamme täytimme. Jossain välissä toki vähän joimme, nauroimme ja pelasimme emännän alati vaihtuvilla sännöillä keittiöpyyhebingoa.
 

"Ensimmäinen kattaus"

 
 

Herkkusuun lautasella tekemää maa-artisokkamajoneesia ja endiiviä sekä rikkaruohosalaattia

 
 
Kokkipottilan Hannelen viininlehtikääryleitä ja kikherne-jugurttitahnaa. Huom! viininlehdet omasta viiniköynnöksestä
 

 
Vatsasekaisin Kilinkolin Riikka toi rucolalla höystettyä perunasalaattia ja jääpaistia
 
 
Kivistön Liisan suolaisia madeleineja
 
 
 
Pata porisee Annaleenan juustokakku
 
 
Campasimpukan mansikkaleivokset
 
 
 
Hayley's Cuisinen trooppinen suklaakakku
 
 
Keittiöpyyhebingon palkinnot odottavat ottajiaan
 

 
Jokihaan melonisalsa (jonka vatsalaukun pintaa laskeva vaikutus pelasti minut totaaliähkyltä) ja chorizoa paahdettujen paprikoiden kanssa
 
 
 
Kivistön tyttöjen moderni voileipäkakku
 

Soul Kitchenin Annan, Suolaa & hunajaa Jonnan sekä masutoaitemun Riitan yksi rakkauslapsista eli hodari, joka koostui itse tehdystä makkarasta, kaalisalaatista ja karamellisoidusta sipulista.


Tämän kuva kertoo aika paljon illasta, tosin kukkurapäiset lautaset ja iloiset ihmiset puuttuvat.
 
Kiitos vielä kerran kaikille kanssajuhlijoille, toivottavasti syksyllä nähdään uudelleen samoissa merkeissä! 

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Juhannuksen ruokakekkerit

Ennen kuin raportoin viime viikonlopun ruokabloggaajien kokoontumisajoista, täytyy esitellä juhannuksen ruokakekkerit lähinnä kuvien välityksellä. Paikalla oli taas liuta serkuksia ja pikkuserkuksia plus pari karvakuonoa, jotka eivät ainakaan ulkonäkönsä puolesta ole sukua toisilleen.
 
 
Aattona käytiin perinteiden mukaan juhannustorilla. Kaikki pullat ja muut leivonnaiset oli jo myyty, kun pääsimme paikalle. Mukaan tarttui kuitenkin kirppispöydästä Arabian muki, joka tulee jatkossa toimimaan grillaussoosikuppina. En voinut myöskään vastustaa kauniita ohuen ohuita juomalaseja, jotka toimivat oivallisesti mojito-laseina.
 
 
Juhannusjuhlien emäntä pyöräytti aattona aivan meilettömän hyvän omenapiirakan kaasu-uunissa (respect!) heitellen taikinan ainekset kulhoon ihan näppituntumalla. Päälle tulleet omenapalat pyöriteltiin sitruunamehussa, sitä täytyy kokeilla seuraavan kerran omppupiirakkaa leipoessa.
 

 
 
 
 
Heinolan Heilasta ostetusta jauhetusta naudan etuselästä tuli kyllä parhaat hampurilaispihvit ikinä. Lihan mausteena vain suolaa ja mustapippuria, mutta muita höysteitä sitäkin enemmän, kuten kuvasta näkyy. Paksut pihvit grillaattiin epäsuoralla lämmöllä n. 120 asteessa ja koska liha oli vasta jauhettua, pihvit uskalsi jättää medium plussiksi.
 

 
Jossain välissä ehti tulla taas nälkä ja grilliin laitettiin West Sharkin karitsa-, peura- ja kesämakkaroita. Makkarat syötiin hampurilaisista ylijääneiden sämpylöiden välissä.
 
 
Ribsejä tehtiin kahdella eri tapaa, tutulla Memphisin tyylillä ja udella suosikkireseptillä "Grandpa's barbecued pastramied ribs". Reseptin laitan jakoon kunhan ehdin.
 
 
 
 
Ihan näin seesteistä ei meno ollut koko juhannusta, mutta näitä hetkiä muistelen mielelläni, heh!
 
  


 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...