sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Kevätkylvö, vaihe I

Muutaman vuoden tauon jälkeen päätin taas kylvää itse taimet. Bauhausin siemenhyllyiltä tarttui mukaan 10 pussia:
  • kolmea sorttia basilikaa (thai, punainen Opal ja isolehtinen)
  • keltainen kirsikkatomaatti
  • raparperi
  • timjami
  • korianteri
  • kähäräminttu
  • oregano
  • sokeriherne








Multaan pääsivät basilikan, kirsikkatomaatin ja raparperin siemenet sekä viime keväänä tuparilahjaksi saadun taimisetin persilja, ruohosipuli ja basilika. Lisäksi liuotin ihan tavallisia herneitä yön yli ja latoin nekin multaan. Muut siemenet jäivät vielä odottamaan, koska niiden esikasvatuaika on vähän lyhyempi. Viikon jälkeen melkein jokaisesta purnukasta työntyykin esiin jotain vihreää, kivaa!








Viime kesä meni vähän ihmetellessä oman pihan kanssa. Piha on aika varjoisa edessä kasvavien suurien puiden takia. Parhaiten siellä näytti viihtyvän vuohenputki sekä sammal. Ainoa ilonaihe oli oikeastaan perheomenapuu, joka tuotti satoakin ihan kivasti. Edellisillä asukkaillailla oli kaksi mökkiä, joten pihan hoito oli jäänyt aivan retuperälle. No eipähän tarvitse ainakaan ottaa stressiä siitä, että tuhoaa jonkin hortonomin luomuksen. Jännityksellä odotan myös miten viimekesäiset istutukseni timjami, minttu ja viiniköynnös ovat talvehtineet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...