maanantai 10. marraskuuta 2014

Tupsupipo-ohje

Viime vuonna tein tämän setin kummitytölleni joululahjaksi. Postauksen johdosta olen saanut muutamia kyselyitä pipon ohjeeseen liittyen, joten päätin kirjoittaa ylös oman muokatun version tupsupipon ohjeesta. Alkuperäinen ohje on julkaistu Novitan syksyn 2011 lehdessä Kelo-langalle. Kuvissa näkyvä tuubihuivi on tehty lankakauppa Kerän ohjeella 18 silmukalla.




Tupsupipo

Lanka: Novita Hile
Menekki: n. 70 g (n. 2/3 kerää) ilman tupsua
Puikot: 6 ja 7 mm 40 cm pyöröpuikot ja 7 mm:n sukkapuikot TAI 6 ja 7 mm:n sukkapuikot
Koko: lapsi, päänympärys n. 52-54 cm

Luo 60 s ohuemmilla puikoilla. Aloita suljettu neule.
1. krs: kaikki silmukat oikein
2. krs: neulo kaikki silmukat nurin

Kerrokset 3-10: toista kerroksia 1-2. Vaihda työhön paksummat puikot.

11. krs: *nosta 1 s oikein, 1 o, 1 n, 1 o*, toista * - * kerroksen loppuun saakka vielä 14 kertaa
12. krs: *neulo 1 o, 3 n*, toista * - * kerroksen loppuun saakka vielä 14 kertaa

Neulo kerroksia 11 ja 12 kunnes työ on noin 16 cm ja olet neulonut viimeiseksi kerroksen 11. Aloita kavennukset.

Kavennus:
1. krs: *neulo 1 o, 1 n, 2 nurin yhteen*, toista * - * kerroksen loppuun
2. krs: *nosta 1 s oikein, 2 n*, toista * - * kerroksen loppuun
3. krs: *neulo 1 o, 2 nurin yhteen*, toista * - * kerroksen loppuun
4. krs: *neulo 1 o, 1 n*, toista * - * kerroksen loppuun
5. krs: neulo koko kerros 2 o yhteen
6. krs: neulo kaikki silmukat oikein

Katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi. Päättele langanpäät nurjalle ja tee vielä haluamasi kokoinen ja värinen tupsu.

Jos haluat tehdä suuremman tai pienemmän pipon, lisää tai vähennä silmukoita neljällä jaollisella luvulla.


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Fantastisia koipia

Milloin ruoka maistuu parhaimmalta? Minun mielestäni silloin, kun pääsee valmiiseen pöytään nälkäisenä. Tänään sain nauttia päivälliseksi miehen Jamien opein valmistamaa fantastista paistettua kanaa. Tällä kertaa uunissa muhi koipi-reisiä kokonaisen broilerin sijaan.



Fantastinen paistettu kana
 
1 kokonainen broileri (n. 1 kg) tai 6 kpl broilerin koipi-reittä
1 sitruuna
8 viipaletta ilmakuivattua kinkkua
1-2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 kourallista tuoretta timjamia
suolaa ja vastarouhittua mustapippuria
reilu 100 g huoneenlämpöistä voita
1 kg perunoita


Kuumenna uuni 225 asteeseen. Pane uunivuoka sinne kuumenemaan. Huuhdo broileri ulko- ja sisäpuolelta ja kuivaa talouspaperilla. Erota sormilla nahka rintalihoista tai reisistä. Raasta sitruunan kuori, hienonna ilmakuivattu kinkku. Sekoita sitruunan ja kinkun joukkoon timjamin lehdet ja valkosipuli. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon vielä voi. Työnnä seosta nahan alle ja hiero loput pintaan. Jos käytät kokonaista broileria, tee viillot reisiin ja leikkaa sitruuna kahtia ja työnnä puolikkaat broilerin vatsaan. Nosta broileri kuumaan uunivuokaan ja kypsennä uunissa n. 20 min.

Pese ja lohko perunat ja keitä ne suolalla maustetussa vedessä 10 minuuttia. Ota broileri uunista. Ota broileri tai koipi-reidet vuoasta. Laita perunat vuokaan ja pyörittele ne voisulassa. Laita broileri perunoiden päälle. Laita vuoka takaisin uuniin ja anna ruuan kypsyä vielä noin 40 min. Jos pinta alkaa tummua liikaa, laita päälle folio. Anna ruuan vetäytyä folion alla vielä 10 min uunista pois oton jälkeen ennen tarjoilua. Muista lusikoida ihanaa voilientä lihan ja perunoiden päälle!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...