maanantai 26. marraskuuta 2012

Pientä joulua juhlimassa Oulussa

Viime viikonloppu tuli vietetty kovin sosiaalisissa merkeissä Oulussa. Reissun "päätapahtuma" oli oululaisten ruokabloggareiden pikkujoulut, joita vietettiin tänä vuonna 18 hengen voimin Kotiharmin residenssissä. Samalla reissulla ehdin käydä teatterissa ja istua iltaa entisten työkavereiden kanssa, parantaa maailmaan ja vähän kokatakin kokkipottilan Hannelen kanssa sekä käydä kutittelemassa lasten nuorinta pikkuserkkua unohtamatta tietenkään Uneliaan Annan hauskaa matkaseuraa. Varsin mukava viikonloppu siis.
 
 
 
Hannelen kanssa teimme (lue: minä katsoin ja Hannele teki) pikkujoulupöytään Farangin kuuluisaa karkkipossua omatekoisen leivän (arvatkaapa kuka sen leivän leipoi, heh) päällä tarjoiltuna sekä jokaisen juhlan äidin, kasarisiilin, joka tällä kertaa oli pikkujouludiscotunnelmissa. Pari kertaa olen karkkipossua maistanut, mutten koskaan tehnyt sitä itse. Nyt sain Hannelelta hyvän käytännön opastuksen reseptin saloihin, joten ehkä jo ensi viikonloppuna meillä rouskutellaan tahmeaa possua, slurps! Discosiilin pipo oli minun käsialaa ja hienot sateenkaaren väreissä loistavat tikut Hannelen Kyproksen tuliaisia. Tikkuhin tökittiin konstailemattomasti edam-juustoa, nakkeja, paprikatäytteisiä oliiveja, viinirypäleitä ja lihapullia (nämä tosin omatekoisia).
 
 
 
Pikkujouluissa pöydät notkuivat herkkuja ja täytyy myöntää, että vedin illan aikana totaaliset ruokaöverit. Hädin tuskin kykenin osallistumaan Hannelen ja Kotiharmin järjestämiin seurapeleihin.  Tarjoilujen takana olivat bloggaajat & avecit seuraavista blogeista: Pastanjauhantaa, Aina nälkä, Ghetto Gourmet, Peruspöperöä, Sokerikukkasia, Unelias kokki sekä (diplomi-)insinöörin keittiössä. Alla pokkarilla räpsäistyä kuvasatoa syömingeistä. Kuvat eivät anna oikeutta herkuille ja kauniille esillepanoille, mutta jonkinlaista ruokakateutta ne ehkä kuitenkin saavat herätettyä.
 










 
 

 

maanantai 5. marraskuuta 2012

Hillokkeet haltuun

Jokin aika sitten sain erittäin mieluisan kutsun Berneriltä tulla tutustumaan Rajamäen tuotteisiin ja tekemään hillokkeita Helsinki Food Companyn tiloissa. Iltaa emännöivät Bernerin Daniela Berner-Ax ja Mona Berg sekä Helsinki Food Companyn Johanna Lindholm ja Teresa Välimäki. Kokkailuseuraksi oli saapunut Soul Kitchenin Anna, Kokki pottilan Hannele, Koemaistajan Anna sekä pariskunta Musla-blogin takaa.  Illan aluksi saimme maistella couscous-salaattia ja Sacla-antipastoja sekä Johannan ja Teresan tekemällä marjaliköörillä maustettua kuohuvaa. Uusi tuttavuus oli uunipaahdetut tomaatit, joiden maku oli voimakas, mutta samalla mukavan raikas.
 

 
Samalla saimme kuulla Rajamäen tehtaiden ja tuotteiden historiaa sekä tutustua tuotteiden uuteen visuaaliseen ilmeeseen (joka on muuten osittain niin uusi,  ettei se ollut tämän postauksen kirjoittamisen aikaan vielä päivittynyt Rajamäen sivuillekaan), joka miellytti omaa silmääni kovasti. Viinietikat jatkavat väkiviinaetikoista ja balsamikastikkeista tutuiksi tullutta linjaa. Näitä uusilla etiketeillä varustettuja pulloja pitäisi tulla piakoin kauppojen hyllyillekin.


Erilaisia hilloja olen tehnyt muutamaa sorttia tänäkin syksynä, mutta hillokkeet ovat jääneet yhteen hieman surkeaan kokeiluun. Innolla siis odotin päästä maistamaan ja keittämään jo hyviksi todistettuja hillokkeita. Hillokkeet, jotka teimme Johannan ja Teresan kehittelemien reseptien mukaan olivat: banaani-sitruuna, kurpitsa ja aprikoosi. Kaikki olivat hyviä, mutta omaksi suosikikseni nousi kivan erilainen banaani-sitruuna. Pareittain valmistimme yhden hillokkeen, josta riitti kotiin viemisiksi jokaiselle osallistujalle. Sokerina pohjalla oli korillinen purkkien koristeluun tarkoitettuja papereita, nauhoja, tarroja ja teippejä. Pääsin siis kokkailun lisäksi vielä vähän askartelemaankin.
 
 
Banaani-sitruunahilloke

400 g banaania (3 isoa banaania)
 200 g sitruunan hedelmälihaa (4-5 sitruunaa)
 1 vaniljatanko
 0,5 tl maustepippuria
 0,5 tl kardemummaa
 1 dl Rajamäen Sitruuna Valkoviinietikkaa
 1 dl vettä
 ripaus suolaa
 3 dl hillosokeria

Kuutioi banaani ja sitruunoiden hedelmäliha. Halkaise vaniljatanko. Laita hedelmät ja vanilja kattilaan ja lisää muut aineet lukuun ottamatta hillosokeria. Kiehauta ja keitä hiljaa poreillen n. 20 minuuttia. Lisää hillosokeri koko ajan sekoittaen. Keitä vielä 10 minuuttia. Voit halutessasi soseuttaa hillokkeen tasaiseksi sauvasekoittimella. Lusikoi hilloke puhtaisiin purkkeihin, jäähdytä ja säilytä jääkaapissa.

Banaani-sitruunahilloketta kannattaa kokeilla vuohen- tai lampaanmaidosta valmistettujen, pehmeiden ja kypsien juustojen kanssa ja paahtoleivällä yhdessä voin ja maustamattoman tuorejuuston kanssa.
 
 
Aprikoosihilloke

200 g pehmeitä kuivattuja aprikooseja kuutioina
0,5 dl vettä
0,5 dl Rajamäen Vadelma & Persikka Omenaviinietikkaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
Mittaa kaikki aineet kattilaan. Kiehauta ja keitä hiljaa poreillen välillä sekoitellen n. 20 minuuttia. Kaada hilloke puhtaisiin purkkeihin. Jäähdytä ja säilytä jääkaapissa.

Aprikoosihilloketta kannattaa kokeilla briejuuston kanssa ja croissantin tai skonssin kyytipoikana.
 
Kurpitsahilloke 

300 g kurpitsaa kuutioina
200 g appelsiinin hedelmälihaa (4 appelsiinia)
n. 0,5 dl appelsiinimehua (purista appelsiiniroippeista)
1 tl kanelia
0,5 dl Rajamäen Hunaja-Omenaviinietikkaa
ripaus suolaa
2 dl hillosokeria

Laita kurpitsakuutiot kattilaan ja mittaa mukaan kaikki muut aineet lukuun ottamatta hillosokeria. Kiehauta ja keitä hiljaa poreillen n. 40 minuuttia tai kunnes kurpitsa on pehmeää. Lisää hillosokeri koko ajan sekoittaen. Keitä vielä 10 minuuttia. Lusikoi hilloke puhtaisiin purkkeihin, jäähdytä ja säilytä jääkaapissa.

Kurpitsahilloketta kannattaa kokeilla sinihomejuuston parina tai mausteisen kanapadan kanssa.
 
 
Illan keittiöosuuden huippumukavat emännät
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...