keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Punajuuripasta

Sain tämän reseptin lapsuudenystävältäni jo jokin aikaa sitten. Toteutus odotti vain sitä, että perheen maitoallergikko häipyy maisemista. No ymmärsihän se vihdoin lähteä kavereiden kanssa  kaupungille vähän tuulettumaan ja sopivasti samaisena iltana ystäväperhe Keski-Suomesta tuli pikavisiitille. Reseptivalinta ei ollut vaikea, sen verran herkulliselta punajuuren ja vuohenjuuston yhdistelmä kuulosti.




Sadonkorjaajan appelsiini-punajuuripasta

n. 250 g esim. pappardelle nauhapastaa
1 iso punajuuri (350g)
3/4 dl vettä
2 valkosipulinkynttä
1/2 appelsiinin kuori
3 rkl oliiviöljyä
1/2 appelsiinin mehu
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria

Lisäksi:
70 g vuohenjuustoa
persijapestoa
1/2 dl pinjansiemeniä

Kuori ja leikkaa punajuuri 1 1/2 cm:n viipaleiksi. Vuole viipaleista kuorimaveitsellä suikaleita. Hauduta punajuuret matalalla lämmöllä kannen alla 15-20 min. Lisää tarvittaessa tilkka vettä.

Kun vesi on haihtunut lisää öljy, appelsiinimehu ja valkosipuli kasariin. Hauduta 3-4 min. Lisää appelsiinin kuori ja mausta suolalla ja pippurilla. Paahda pinjansiemeniä hetki pannulla.

Annostele kulhoon pasta ja päälle punajuurikastike. Viimeistele annos vuohenjuustolla, pinjansiemenillä ja pestolla. Vuohenjuustona käytin reseptin antajan suosittelemaa kahden pötkön paketissa myytävää pehmeää juustoa, jossa ei ollut "kuorta".

Persiljapesto:
1 dl pinjansiemeniä
3 dl lehtipersiljaa
1 valkosipulinkynsi
3/4 rkl sitruunamehua
1/4 tl sokeria
n. 1/2 dl oliiviöljyä
ripaus suolaa ja mustapippuria

Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja lisää lopuksi öljy ohuena nauhana (öljyä voi lisätä, jos pesto on liian paksua).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...