maanantai 3. tammikuuta 2011

Tauluja ja vieläpä seinällä

Viime keväisen muuton jälkeen seinämme ovat olleet hyvin valkoisia ja tyhjiä. Valokuvia, joita haluaisin esille on läjäpäin, osa niistä jopa teetetty paperimuotoon. Kehyksiäkin löytyy kasa, mutta niiden tie seinille on aika kivinen. Jotenkin se oikean paikan löytäminen ja ripustus on niin hankalaa. Syksyn aikana tilanne on onneksi hieman korjaantunut ja uuden vuoden kunniaksi ruokailutilakin sai väriä seinälleen. Tämän blogin kautta löysin Sandra Juton printit. Kun näin tuon mutteripannuprintin, en voinut olla enää tilaamatta. Seinälle pääsivät myös "Menu surprise" ja "Teatime" veljeltäni pari joulua sitten saadun kellon kaveriksi. Jos muuten taulujen ripustaminen on hankalaa, ei niiden kuvaaminenkaan ole helppoa. Heijastuksia siellä sun täällä, höh.







Kehykset ovat tutut ja turvalliset Ikean Ribbat. Niiden hakureissulla mukaan tarttui lapsille tämä hauska aamiaissetti.


3 kommenttia:

  1. Ihania tauluja! Aivan mahtavia kertakaikkiaan.

    Ja on se ripustaminen todellakin vaikeaa, varsinkin jos kuvia yrittää saada tuollaiseen tarkkaan kuvioon! Meillä olisi Okolle valmistetut neljä Ribba-kehyksissä olevaa taulua menossa seinälle ja ne ovat odottaneet jo tovin. Pitäisi tehdä tarkat mittaukset ja sitten vielä raaskia porata kiviseinään. Ja toivoa parasta, että tuli päätettyä hyvät paikat tauluille:D

    VastaaPoista
  2. Kiki totuushan on, että tuo kello roikkuu siinä samassa edellisten asukkaiden jäljiltä olevassa koukussa missä se on ollut muutosta saakka ja taulut laitoin sen mukaan ;). Onneksi tämä seinä oli kipsilevyä tjsp ja pienet naulat riittivät kiinnitykseen. Tosin ihan ekalla kerralla ei menneet kohilleen ja jouduin kaivamaan mitan esille.

    Olohuoneen kissagrafiikoiden ja kiviseinän kanssa ei ollutkaan ihan niin helppoa, mutta onneks taulut peittää hutireiät. Meillä on muuten sellanen tosi hyvä poravasara, saa lainaan, jos tarviitte.

    VastaaPoista
  3. On meillä sellainen varsinainen helvetinkone, jolla saa kyllä reikää seinään:D Mutta ne reiät sitten on siinä, minne ne pistää. Mutta, mutta... haluan nuo taulut jo seinälle, sillä nyt seinä on vähän hullun näköinen kun yhdessä entisessä koukussa on taulu ja seinä on hieman vajaan näköinen.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...