torstai 13. tammikuuta 2011

Herkkusieni-pekonipasta

Tämä pasta maistuu erityisen hyvälle hikisen lumityörupeaman päälle. Kalorit on kohdallaan, eikä vajetta pääse syntymään. Pekonin voi jättää pois, jos haluaa tehdä kasvisversion, mutta silloin kannattaa ehkä käyttää jotain herkkusieniä maukkaampia sieniä. Minun mielestäni sherry on tämän itse kehittelemäni kastikkeen juju, joten sitä ei kannata jättää pois.




Herkkusieni-pekonipasta

4-5 isoa herkkusientä tai rasiallinen pienempiä
1 pkt (170 g) pekonia
2 sipulia
3-4 valkosipulinkynttä
2 1/2 dl Oatlyn "ruokakermaa" tai tavallista ruokakermaa
1-2 rkl vehnäjauhoja
1/2-3/4 dl sherryä
suolaa ja mustapippuria myllystä

parmesaaniraastetta

500 g vähän parempaa fusilleja (esim. De Cecco)

Viipaloi herkkusienet, ruskista ne kuivalla pannulla ja siirrä syrjään (näin ne jäävät vähän napakammiksi). Silppua pekoni ja ruskista se. Pienennä levyn lämpöä, kuullota hienonnettu sipuli ja valkosipuli pekonin joukossa. Ripottele vehnäjauhot seoksen päälle ja sekoita. Lisää sherry ja sekoita. Lisää kerma ja mausta mustapippurilla ja suolalla. Lisää kastike pakkauksen ohjeen mukaan keitetyn pastan joukkoon. Tarjoile parmesaaniraasteen kera.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...