tiistai 22. maaliskuuta 2011

Pieni luotolainen

Sain muutama viikko sitten mieluisan pyynnön sähköpostiini Sisäisen villapaidan Vilmalta. Hän pyysi minua testineulojaksi pienen luotolaisen ohjeelle. Olin kysellyt ohjeen perään Vilman blogissa hänen postattuaan siskonsa pojalle tekemästään pienestä luotolaisesta. Mieheni isän sukujuuret ovat Hailuodossa ja hän omistaa aidon luotolaisen (Hailuodon perinneneule). Nyt sitten on ukilla ja Kertulla samanlaiset paidat.

Langan valinta tuotti vähän tuskaa sillä en alkuperäisessä ohjeessa käytettyä hailuotolaista lankaa saanut käsiini, mutta halusin kuitenkin tehdä paidan mahdollisimman saman värisestä langasta. Parin kokeilun jälkeen päädyin Dalegarnin Falkiin, josta löytyi oikea tiheys ja väri. Lisäksi lanka oli 100 % villaa ja mukavan pehmoista lapsen paitaan. En muista milloin viimeksi olisin paidan neulonut, mutta valmista tuli hyvien ohjeiden ja pienen aikataulupaineen takia, kiitokset Vilmalle! Oikean olan silmukointi meni kyllä ihan pyllylleen. Saumakohta näkyy enemmän kuin selvästi, mutta en anna sen haitata. Ohjeen linkitän tähän, kunhan se ilmestyy.




Malli: pieni luotolainen by Vilma Vuori
Puikot: 2,5 mm ja 3 mm
Lanka: Dalegarn Falk, 220 g







10 kommenttia:

  1. Kiitos kuule itsellesi! Toivottavasti mä en aiheuttanut niitä aikataulupaineita, ainakaan negatiivisessa mielessä. :)

    Kulunutta sanontaa käyttääkseni paita näyttää kuin Kertulle tehdyltä, ja onhan se sitäkin. Mutta mä en tarkoita pelkkää istuvuutta, vaan että se on kuvien perusteella jotenkin juuri Kertulle sopiva neule. Johtuneekohan hailuotolaisista perinnetekijöistä. ;)

    VastaaPoista
  2. Juu, ihan positiivisia oli ne aikataulupaineet :). Paita olis ihan varmasti ilman hihoja keskeneräisten töiden kopassa, jos "paineita" ei olisi ollut.

    Malli on tosiaankin hyvä. Nyt keväälläkin sille on varmaan paljon käyttöä ulkotakin alla ennen kuin ilmat kunnolla lämpenevät ja miten söpöltä se näyttäisikään pinkin toppaliivin kanssa :).

    VastaaPoista
  3. Tosi hieno ja söpö malli :)

    Mistä tuota käyttämääsi lankaa saa ostettua?

    VastaaPoista
  4. Kiitokset kaikille kehuista :)

    Anu, minä ostin langan Menitan Soukan myymälästä. Aika peruslanka, joten luulisi sitä löytyvän monestakin paikkaa.

    VastaaPoista
  5. Kiitos vastauksestasi. Olen tosi kokematon näissä lankajutuissa, vaikka kaikenlaista osaan ohjeesta neuloakin.. Lähinnä 7veljestä käyttänyt :/

    VastaaPoista
  6. Hei, alkuperäistä lankaa saa osoitteesta www.luovonpuoji.fi ;) Kyselemällä saa myös perinteiset ja alkuperäiset napit!

    VastaaPoista
  7. Hei, en löytänyt ohjetta, ehkä huonot etsijänsilmät...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääset Vilman blogissa olevaan ohjeeseen klikkaamalla tämän postauksen ensimmäisen kuvan alla olevaa "pieni luotolainen" tekstiä tai suoraan osoitteesta http://vilman.blogspot.fi/2011/03/pieni-luotolainen-ohje.html

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...