maanantai 28. huhtikuuta 2014

Sitruunainen parsa-perunasalaatti

Maistoin tätä perunasalaattia ensimmäisen kerran viime uuden vuoden aattona. Resepti on peräisin ystävältäni Ninalta, jonka perheen kanssa uutta vuotta vietettiin. Parsaa ei tuohon aikaan ollut tarjolla (ainakaan lappilaisessa K-marketissa), mutta hyvältä se maistui silti. Nyt vapun alla perunasalaatti- ja parsakauden ollessa kuumimmillaan olisi suorastaan rikollista olla jakamatta tämän ihanan raikkaan perunasalaatin ohjetta.

 
Sitruunainen parsa-perunasalaatti

2 kg kiinteitä perunoita keitettynä kuorineen
2 punasipulia
puntti ruohosipulia
vihreää parsaa keitettynä
2 prk varrellisia kapriksia

kastike:
1 sitruunan kuori raastettuna
1 sitruunan mehu
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 dl valkoista balsamicoa (myös valkoviinietikka käy)
2 rkl Dijon sinappia (mielellään siemenversioita)
2 tl sokeria
suolaa
mustapippuria rouheena
 
Pilko sipulit ja kaprikset. Kuori perunat kuumina ja pilko paloiksi. Lisää sipulit. Sekoita kastikeainekset ja kaada kuumien perunoiden päälle. Anna jäähtyä, lisää napakaksi keitetyt vihreät parsat.

9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! Tee heti kokonainen annos, sopii hyvin perheenäidin lounaaksi, välipalaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi ;)

      Poista
    2. Hyvä idea! Olen aiemmin tehnyt saksalaista perunasalaattia, joka sekin on ollut herkkua.

      Poista
  2. Olen ollut vähän (paljon) laiska blogaani, ja nyt kun sain oman peruna-parsasalaattini eetteriin, aloin lukea muita blogeja ja löysin tämän :) Näyttää herkulliselta - seuraavan kerran valmistan tätä versiota enkä virittele omasta päästäni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun virittelee omasta päästä, saa just sitä mitä haluaa (tai sattuu tulemaan, tästäkin on kokemusta ;)). Ihanan keväiseltä näytti sinun salaatti!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiva, että maistui :). Kävin kurkkaamassa blogiasi, kivoja reseptejä ja kauniita kuvia. Täytyy joku päivä käydä lukemassa ajan kanssa.

      Poista
  4. Taa on kylla hyva. On tehty pari kertaa nyt ja aina on maistunu vieraillekin. Nyt viimesimmalla kerralla tosin jatettiin parsa pois. Ei siksi etta parsa ei olis herkkua, mutta tykkaan ite enemman kun se on erillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kylmä parsa ei välttämättä ole mitään herkkua. Teiltä päin saatavat sitruunat taitaa olla himpun verran aromikkaampia kuin täällä myytävät puoliraa'at israelilaiset :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...