tiistai 11. kesäkuuta 2013

Huisin hyvät hoisin-possuvartaat

Resepti näihin huisin hyviin hoisinkastikkeella maustettuihin possuvartaisiin löytyi kokkipottilasta. Alkuperäisessä reseptissä tikkuihin oli laitettu broileria. Viisimauste jäi tällä kertaa uupumaan omasta marinadista, mutta hyvältä maistui ilman sitäkin. Tätä simppeliä, mutta hyvää marinadia tulee tehtyä tänä kesänä vielä monta kertaa.


Hoisin-possuvartaat
 
marinadi:
1 dl hoisin-kastiketta
2 rkl soijakastiketta
2 rkl seesamöljyä
1 rkl konjakkia (tai esim. sherryä)
1 rkl limetin mehua
2 valkosipulinkynttä
1-2 tl tuoretta inkivääriä
1/2 - 1 tl kiinalaista viismaustetta
n. 1 tl chilirouhetta (tai tuoretta chiliä)

possun ulkofilettä 
seesaminsiemeniä

Tee valkosipulinkynsistä ja inkivääristä pienen pientä silppua. Sekoita kaikki marinadin ainekset. Kuutioi possu reiluiksi n. 3 x 3 cm paloiksi ja laita noin puolet marinadista lihapalojen sekaan. Jätä marinoitumaan vähintään tunniksi. Säästä toinen puoli marinadista grillausta varten.

Pujottele lihapalat tikkuihin ja grillaa kypsäksi.  Kun olet kääntänyt vartaat, sudi niille reilusti kastiketta ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Meidän possuvartaat kypsyivät hiiligrillissä suoralla tulella n. 20 minuutissa.

4 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Kiva kuulla, että kastike maistui. Mitä hoisinia käytit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lee Kum Lee lukee purkin kyljessä, jonka ostin ihan randomina tiedustelureissulla Espoon ehkä ainoasta etnisestä ruokakaupasta. "Raakana" maistui muullekin kuin suolalle :).

      Poista
  2. Hei tätä meille tänään! Vaikkei ole helle eikä paras grillausilma. Minulla on tähän jopa ainekset, no inkivääri puuttuu, mutta vartaat löytyy! Ai niin ja possu tarvii hankkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on just hyvää grillattavaa einiinhyvällegrillisäälle, valmistuu nopsaan!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...