keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Tyttöjen iltapalaa

Miehen ollessa reissussa saimme lasten kanssa ystäväni kahden lapsensa kera yökylään. Lapset lahjottiin ensin hodareilla, jonka jälkeen äidit saivat raskaan työviikon päätteeksi nauttia tyttöjen iltapalaa, päärynä-vuohenjuustosalaattia ihka aidon shamppanjan kera, perjantai-illan luksusta! Salaattiaterian kruunasi ystävän leipoma mutakakkutyyppinen Ekstan suklaakakku.




Päärynä-vuohenjuustosalaatti

1-2 kypsää päärynää
jääsalaattia
oliiviöljyä
sitruunamehua
(sormi)suolaa
juoksevaa (Italian metsä)hunajaa
paahtoleipää
vuohenjuustoa
paahdettuja kurpitsansiemeniä
balsamicosiirappia, esim. Blazen viikunalla maustettua (Stockmann)

Valmista salaattipohja. Revi salaatti, paloittele päärynä reiluiksi lohkoiksi. Sekoita joukkoon öljyä, hunajaa, sitruunamehua ja suolaa. Tarkista maku. Valuta paahtoleipäviipaleiden päälle hieman oliiviöljyä. Asettele päälle vuohenjuustoviipaleita ja paahda uunissa, kunne s leivät ovat kauniin ruskeita ja juusto hieman sulanut. Annostele salaattipohjaa lautasille, laita päälle vuohenjuustoleivät. Ripottele päälle paahdetut kurpitsansiemenet ja valuta päälle balsamicosiirappia.




Ekstan suklaakakku

100 g voita sulatettuna
2 munaa
2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri, lisää sula rasva. Lisää jauhot siivilän läpi. Paista 175 asteessa tasan 24 min, jos kakkuvuoan halkaisija on 20 cm, 21 min, jos halkaisija on 23 cm. Tarjoa aikaisintaan 4 tunnin kuluttua.

Ystäväni oli tehnyt tupla-annoksen ja paistanut sen 24 cm:n vuoassa 25 min.

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...