sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Pyhäinpäivän illallinen

Vietimme pyhäinpäivää koko perheen voimin Ski Expon markkinahumussa. Messuilta tarttui mukaan pitkään hankintalistalla olleet uudet laskettelukypärät miehelle ja itselleni. Uudet POC-kypärät istuivat molempien päähän kuin valetut, vaikkei niissä ole mitään säätöjä leukahihnaa lukuunottamatta. Tuskin maltan odottaa, että pääsen kokeilemaan kypärää käytännössä!

Odotimme illaksi ystäväperhettä kylään ja aamulla ennen lähtöä laitoimme yön yli maustuneen kolmekiloisen lampaanviulun uuniin. Reseptinä toimi aikaisemmin hyväksi havaittu urbaani rosvopaisti. Koska kyseessä oli karitsanviulua painavampi lampaanviulu, lisäsimme varmuuden vuoksi paistoaikaa kolmisen tuntia. Yhteensä viulu ehti olla uunissa melkein 11 tuntia ja lopputulos oli taas suussasulava ja viimeaikoina kovin nirsoiksi heittäytyneet lapsemmekin söivät lihaa mukisematta. Lyhyempikin paistoaika olisi luultavasti riittänyt, mutta halusimme ottaa varman päälle.



Lisukkeeksi tein caponataa Hellan ja viinilasin välissä -blogista löytämäni reseptin mukaan. Lisäke sopi hyvin lampaan kanssa, vaikka tekovaiheessa maistellessani balsamicon maku tuntui vähän liian hapokkaalta. Syynä tähän hapokkuuteen saattoi olla myös se, että käytin tuoreen chilin sijaan jauhetta. Lisäsin caponataan pari ruokalusikallista hunajaa ja hieman haaleana parmesaanin kanssa tarjoiltuna maku olikin oikein mainio. Ohjeessa olleen ilmakuivatun kinkun jätin kokonaan pois.




Caponata

2 rkl oliiviöljyä
1 munakoiso
2 porkkanaa
1 sipuli
1 kokonainen valkosipuli (yksikyntinen)
1 punainen chili (ilman siemeniä)
10 isoa kaprista
1/2 dl balsamiviinietikkaa
1 rkl sokeria
suolaa
mustapippuria
persiljaa
parmesania
ilmakuivattua kinkkua

Pilko munakoiso, porkkanat, sipuli, valkosipuli ja chili. Paista porkkanat oliiviöljyssä pannulla, lisää hetken kuluttua sipuli ja valkosipuli, kuullota hetki ja lisää munakoiso ja chili. Kaada balsamiviinietikka-sokeriseos pannuun. Anna seoksen paistua miedolla lämmöllä kunnes munakoiso pehmenee ja kypsyy. Lisää suolaa ja pippuria oman maun mukaan sekä tarvittaessa sokeria tai hunajaa. Leikkaa ilmakuivattu kinkku joukkoon ja lisää kaprikset. Viimeiseksi päälle persiljaa ja parmesanraastetta.


Jälkiruuaksi tein uusimmassa Glorian ruoka & viini -lehdessä olleen tamarindimurulla kuorrutetun luumutortun. Tein tortun silläkin uhalla, että ohjeessa luku kahteen eri otteeseen nypi jauhot ja voi. Tuo jauhojen voin nyppiminen on mielestäni leivonnassa puuduttavinta ja rasittavinta hommaa mitä tiedän. No, lopputulos palkitsi vaivannäön vaikkakin torttu olisi kannattanut tehdä edellisenä päivänä tai antaa todellakin jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua, kuten ohjeessa painotettiin. Hieman lämpimänä tortun maku oli vähän karvas eivätkä täytteen mausteet päässeet oikein esiin. Tortun jouluiset maut sopisivat varmasti hyvin pikkujouluhenkiseen tarjoiluun.



Tamarindimurulla kuorrutettu luumutorttu
(Glorian ruoka & viini 7/11)

3 1/2 dl erikoisvehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
1 1/2 tomusokeria
125 g kylmää voita
1 kananmuna

Luumutäyte:
599 g kypsiä luumuja
1 rkl sitruunan mehua
2 rkl makeaa madeiraa
3 rkl ruokosokeria
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl kanelia
1/4 tl neilikkaa
1/2 dl maissitärkkelystä

Tamarindmuru:
75 g pehmeää voita
3/4 dl ruokosokeria
1 1/2 - 2 rkl tamarinditahnaa
n. 1 1/2 dl erikoisvehnäjauhoja

Valmista taikina: Sekoita jauhot, suola ja tomusokeri kulhossa. Kuutioi voi joukkoon ja nypi ainekset murumaiseksi seokseksi. Lisää kananmuna ja sekoita taikina tasaiseksi. Kääri taikina muovikelmuun ja anna vetäytyä jääkaapissa vähintään tunti.

Valmista luumutäyte: Huuhtele ja halkaise luumut. Poista niistä kivet ja leikkaa hedelmät kapeiksi lohkoiksi. Siirrä luumulohkot kulhoon ja lisää sitruunan mehu, madeira, sokeri, inkivääri, kaneli ja neilikka. Sekoita ja anna luumujen maustua huoneenlämmössä 1-2 tuntia.

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kauli taikina kevyesti jauhoteulla työpöydällä noin 5 mm:n paksuiseksi levyksi. Painele taikina piirakka vuokaan (halkaisija 22-24 cm). Siisti reunat kaulimella päältä painaen tai veitsellä. Sekoita maissitärkkelys luumutäytteeseen. Levitä täyte taikinapohjalle. Paista piirakkaa uunin keskitasossa 20 min.

Valmista tamarindimuru nyppimällä kaikki ainekset kulhossa murumaiseksi seokseksi. Lisää jauhoja, jos seos on liian pehmeää.

Ota piirakka uunista ja ripottele tamarindimuru tasaisesti luumutäytteen päälle. Jatka paistamista vielä noin 20 min tai kunnes murupinta on saanut kauniin värin.

Anna piirakan jäähtyä hyvin ennen tarjoamista.



2 kommenttia:

  1. Onpas teillä ollut ihana illallinen. Hauduttaminen ei ikinä ainakaan pahenna ruokaa ;-) Torttukin houkuttelisi kokeilemaan, vaikka leipominen on keskimäärin turhan pikkutarkkaa hommaa minulle.

    VastaaPoista
  2. Minäkään en ole mikään leipoja, mutta tuo torttu oli ihan kiva tehdä vaikkei ihan hetkessä syntynytkään ja lopputulos palkitsi :).

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...