sunnuntai 26. elokuuta 2012

Weber pizzauunina

Hankimme hiiligrilliimme pizzakiven Plantagenin alennuskampanjan innoittamana jo keväällä, mutta testaamaan ehdimme kiveä vasta kesän lopussa. Pizzakestejä suunnitellessamme manasin huonoa leivontataitoani ja sain onnekseni ystäviltämme hyväksi todetun pizzapohjan reseptin, joka ei kuulemma voinut epäonnistua. Ohje oli löytynyt joitakin vuosia sitten netistä muistaakseni nimellä "pizzapohja italialaisittain". Neljän aineksen taikina onnistui kuin onnistuikin ja tämän reseptin mukaan tullaan tekemään jatkossa meidän perheen pizzapohjat.
 
Itse pizzojen paisto vaati ensin hieman harjoittelua, mutta lopussa pizzoihin saatiin jo hienot "kuplivat" reunuksetkin. Virhe numero yksi oli käyttää halpis brikettejä. Niissä ei vaan ole tarpeeksi ytyä kuumentamaan grilliä 250 asteeseen. Jossain vaiheessa laitoimme grilliin Weberin brikettejä ja lämpötila lähti nousuun. Weberin ohjeen mukaan laitoimme ensin briketit kehäksi grillin pohjalle, mutta näin jälkiviisaana voi sanoa, että niitä tarvitaan myös pizzakiven alla kuumentamaan itse kiveä. Pizzojen paisto grillissä on mukavaa puuhaa, mutta ei sovi sellaiseen ruokailutilanteeseen, jossa halutaan, että koko porukka aloittaa ruokailun yhtä aikaa. Tai no riippuu porukan koosta ja siitä kuinka yksimielisiä syöjät ovat pizzan täytteistä. Meillä varsinkin lapset halusivat määrätä tarkasti oman pizzansa täytteet, joten samaan aikaan ainakaan heitä ei saatu pöytään istumaan. Ensimmäisten pizzojen paistoaika oli n. 15-20 min ja viimeisten reilu 5 min. Valmiiksi kaulittujen pohjien siirtokaan ei aluksi sujunut kovin mallikkaaksi. Peltejä olisi hyvä olla kaksi, mutta yhtä peltiä käytettäessä erillisellä alustalla kaulittu pohja kannattaa siirtää pellille ennen kuin siihen levittää täytteitä. Täytteiden kanssa siirtäminen oli melkein mission impossible, kuten arvata saattaa.
 

 
Maailman paras italialainen pizzapohja
 
0,5 l viileää vettä
3,5 g (n. 1 1/2 tl) kuivahiivaa
1 kg jauhoja (käytin n. 800 g durumvehnäjauhoja)
25 g merisuolaa (laitoin 4 tl hienoa merisuolaa, joka oli vähän liikaa omaan makuuni)

Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja seos viileään veteen. Lisää jauhoja niin paljon, että seoksesta tulee vellimäinen. Anna seistä hetki, lisää suola ja loput jauhot vähitellen, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Laita takina jääkaappiin lepäämään. Meillä taikina oli jääkaapissa reilu pari tuntia. Ohjeen taikinamäärästä tuli 12 kpl n. 30 cm:n ohuen ohutta pohjaa.
 
 
Pohjan päälle laitetaan tietenkin maailman parasta tomaattikastiketta, jota kannattaa keittää kerralla kunnon satsi ja pakastaa yli jäänyt osa.



Tomaattikastike pizzaan
(riittää n. 3:lle isohkolle pizzalle)
 
1 prk tomaattipyrettä
öljyä
1 keskikokoinen sipuli
2 rkl (tummaa ruoko)sokeria
4-5 valkosipulinkynttä
1/2 prk karpiksia
1 tlk kaltattuja tomaatteja tai tomaattimurskaa
suolaa
mustapippuria
basilikaa, oreganoa (tuoretta tai kuivattua)
Kuullota hienonnettu sipuli ja valkosipulinkynnet öljyssä, lisää jonkin ajan kuluttua sokeri ja tomaattipyre ja jatka kuullottamista. Lisää joukkoon kaltatut tomaatit, mausta suolalla, mustapippurilla ja yrteillä ja anna kiehua pienellä lämmöllä n. tunti. Soseuta valmis kastike sauvasekoittajalla.
 
 
 
 
 

11 kommenttia:

  1. Olen onneton kokki, mutta nämä sun postit ja kuvat saavat aikaan "mitä jos kokeilis" fiiliksen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kannattaa kokeilla :). Tuo tomaattikastike käy muuten hyvin pastankin kanssa (sokeria ei saa unohtaa), kun sekaan heittää vaikka vähän broileria ja sieniä.

      Poista
  2. Hyvän italialaisen pizzapohjan resepti on ollut hakusessa, mutta tämä näyttää kokeilemisen arvoiselta! Jännä, että se tehdään viileään veteen - olen luullut, että hiiva tarvitsee toimiakseen lämpöä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon viileään veteen minäkin kiinnitin huomiota ekaks, mutta ehkä se mahdollistaa sen, että taikinan voi tehdä hyvissä ajoin jääkaappiin odottamaan. Tuo suolan määrän arvoin muuntokertoimien kautta, koska mulla ei ole noin tarkkaa vaakaa.

      Poista
  3. Ilmeisesti täytyy ruveta leivinuuniin lämmityspuuhiin. Tänään juuri haaveilin amerikkalaistyyppisen pannupizzan valmistamisesta. SE ei nimittäin ole vielä koskaan ollut niin onnistunutta kuin esikuvansa Usassa. Sekä täytteet, että pohja ontuvat. Mutta juuri tajusin, tänään, että kokeilen puristaa päällee tuoremakkaraa...Nyt kuule taas raksuttaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että jollain muullakin aina välillä raksuttaa ;). Täydellisen pannupizzan ohje jakoon sitten heti, kun se on löytynyt!

      Poista
    2. Saattaapi kyllä kestää... ;D Mutta lupaan jakaa, jos siihen törmään...

      Poista
  4. Perheen pojat ja iskä ostivat pizzakiven kielloistani huolimatta. Ei ollut mitään ohjeita Claes Olsonin pizzakiven paketissa, joten thank goodness löysin tämän ohjeen. Muuten olisi kivi ollut palasissa jo aikoja sitten. Kokeilen parhaillaan reseptiä - saa nähdä miten onnistuu:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti onnistuu :). Pitäisikin kokeilla miten kivi toimii tavallisessa uunissa.

      Poista
  5. Kivien laittaminen ympäri grilliä on varmasti tarkoitettu niin ,että kansi on kiinni .
    Esim.Weberin grillin käyttäminen ilman kantta on sama kuin ajaisi autolla ilman renkaita .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi oli kylä kiinni :). Huonoon kuumenemiseen saattoi olla syynä myös huonosti sytytetyt briketit.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...