keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Isänpäiväbrussi

Tänä vuonna isänpäivävää vietettiin samaan tapaan kuin viime vuonna, miksipä sitä hyvää konseptia muuttamaan. Kokoonnuimme siis pikkuserkkulaan brunssin merkeissä. Tarjoilu muistutti hyvin paljon viime vuotista, marinoitujen kasvisten sijaan tein balsamico-marinoituja papuja. Lisäksi raahasimme kyläpaikkaan pallogrillimme ja grillasimme lohta samaan tapaan kuin viime kesän pihajuhlissa. Pöydän muu anti oli niin runsasta, että lohi jäi hieman sivuosaan, mutta hyvältä se maistui vielä seuraavanakin päivänä.

Balsamico-marinoitujen papujen ohje on taas peräisin naapurista, kiitokset Gialle. Tämänkertaisesta versiosta jäi uupumaan punasipuli, jonka korvasin keltasipulilla sekä vihreät pavut. Hyvää oli näinkin, mutta ulkonäkö jäi hieman valjuksi.



Balsamico-marinoidut pavut

500 g erilaisia papuja
200 g vihreitä papuja
2 tlk vesikastanjoita
1 vihreä paprika
1 punasipuli

marinadi:
1 1/4 dl balsamicoa
1 1/4 dl oliiviöljyä
1 dl (ruokokide)sokeria
3 valkosipulinkynttä
suolaa
mustapippuria


Liota ja keitä pavut pakkauksen ohjeen mukaan tai valuta säilykepavut. Valuta vesikastanjat. Paloittele paprika ja sipuli ja hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja yhdistä muihin aineksiin. Anna papujen marinoitua jääkaapissa yön yli.













3 kommenttia:

  1. Kuvia katsellessa herahti vesi kielelle!

    VastaaPoista
  2. Niin hyvää oli, että ihan ähkyyn asti piti taas syödä. Papureseptiä voin kyllä lämpimästi suositella. reilun sokerimäärän asiosta maku ei ole liian etikkainen.

    VastaaPoista
  3. Sitä pitää siis ehdottomasti kokeilla.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...