maanantai 22. elokuuta 2011

Vihdoinkin Brita-kakkua!

Vietimme kesäloman viimeistä viikonloppua kuopuksen kummivanhempien luona. Illanistujaisten menua suunnitellessa illan emäntä ehdotti jälkiruuaksi pavlovaa. Tällä kertaa tiesin mitä on odotettavissa, jos tarjolla on pavlovaa, toisin kuin aiemmin, ja esitin emännälle vienon toiveen saada Brita-kakkua.  Tämä kävi emännälle onneksi paremmin kuin hyvin ja minä sain syödäkseni kauan himoitsemaani kakkua. Emännän oma keksintö oli laittaa kakkuun täytteeksi lemon curdia, joka antoi sille ihanan raikkaan maun.
Tarjolla oli myös perinteisten pihvien lisäksi uutta tuttavuutta munakoisobruschettaa sekä vihreää salaatia ryyditettynä marinoiduilla kasviksilla ja jo tutuksi tulleita paistettuja katkarapuja.



Munakoiso bruschetta

1 keskikokoinen munakoiso
suolaa
1 tl kokonaista mustapippuria
2 rkl seesaminsiemeniä
2 rkl vehnäjauhoja
reilusti oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
1 ruukku tuoretta basilikaa
1 maalaisleipä

Kuutioi munakoiso n. 2x2cm kuutioiksi. Laita kulhoon ja mausta melko reilusti suolalla. Paahda kokonaisia mustapippureita kuumalla pannulla. Älä polta. Murskaa pippurit huhmareessa. Paahda sitten seesaminsiemenet paistinpannulla kauniin kullan ruskeiksi. Yhdistä pippurin kanssa mausteseokseksi. Kuivaa munakoisokuutiot talouspyyhkeen päällä ja laita takaisin kulhoon. Ripottele päälle vehnäjauhot. Sekoita kulhoa heiluttamalla jauhot sekaisin. Kaada sitten siivilään ja sihtaa ylimääräiset jauhot pois. Laita paistinpannuun reilu määrä oliiviöljyä lämpenemään. Laita öljyn sekaan myös yksi kokonainen valkosipulin kynsi. Öljyä saa olla melko reilusti, että munakoisot paistuvat päältä rapeiksi. Kaada siivilään valumaan ja revi joukkoon basilika. Ota öljy talteen, koska voit paistaa siinä myös leivät. Leikkaa leipä reiluiksi n. 2 cm paksuisiksi viipaleiksi ja paista pannulla rapeaksi.




 Brita-kakku

125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
3 keltuaista
1½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

marenki:
3 valkuaista
1½ dl sokeria

Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa keltuaiset joukkoon. Lisää jauhot ja leivinjauhe sekä lopuksi maito. Sekoita hyvin. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle ohueksi levyksi. Vaahdota valkuaiset sokerin kanssa napakaksi vaahdoksi. Levitä vaahto taikinapohjan päälle pellille siten, että se ei yllä aivan taikinareunaan asti. Paista uunin alatasolla 175 asteessa 20-25 minuuttia. Jäähdytä.

Vaahdota kerma sokerin kanssa. Valmista lemon curd. Puolita kakkupohja ja laita toisen puolikkaan päälle lemon curdia ja kermavaahtoa. Laita toinen puolikas päälle ja koristele esim vadelmilla ja mustikoilla.



Lemon curd

2 sitruunaa, mehu ja kuori
2 dl sokeria
25 g margriiniä
3 kananmunaa

Kuumenna mehu, kuori ja sokeri niin että sokeri sulaa nesteeseen. Nosta pois levyltä ja lisää lämmin rasva. Anna jäähtyä. Vispaa munien rakenne rikki ja lisää voimakkaasti vatkaten mehuun. Kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen kunnes seos paksuuntuu. Jäähdytä.

8 kommenttia:

  1. Itsetehty lemoncurd! Minä olen vaan ostanut...:)

    VastaaPoista
  2. Sama täällä :). Valmistus ei näyttänyt kovin vaikealta, joten ehkä onnistuisi minultakin. Maistui muuten hyvältä seuraavana aamuna paahtoleivän päällä.

    VastaaPoista
  3. Oi mitä herkkuja! Täytyy alkaa suunnittelemaan, mitä Jarkko voisi kokata meille ensi viikonloppuna :D

    VastaaPoista
  4. Tuota Lemon curdia pitänee koettaa tehdä. Kiki, minähän lupailin että tehdään vaikka lasagnea viikonlopuksi ja voisihan sitä sitten pyöräyttää sen kaveriksi ne creme bruleet.

    VastaaPoista
  5. Jarkko, sun tekemä creme brulee olikin tosi hyvää :). Pitäis joskus kokeilla onnistuisko se noista maidon korvikkeista tehtynä.

    VastaaPoista
  6. Lemon curd tekaistu, tulipas siitä hyvää. Tästä eteenpäin en kaupasta enää tahnaa osta kun itse saa niin hyvää tehtyä näin helposti.

    http://jarru.net/?p=1230

    VastaaPoista
  7. Jarkko, mihin käytät tuota lemon curdia? Itselle ei tule mieleen kuin nuo postauksessakin mainitut paahtoleipä ja kakku.

    VastaaPoista
  8. Olen laittanut lemon curdia kakkuihin, macaron- leivoksiin, jäätelöön, jugurttiin ja vaikka myslin sekaan......

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...