lauantai 6. elokuuta 2011

Blogipiknik

Kesäloman Oulun visiitin päätteeksi osallistuin oululaisten ruokabloggareiden piknikille. Tämä postaus tulee todella jälkijunassa, koska piknik pidettiin jo 18.7., mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Osallistuin tällaiseen pikinikiin ensimmäistä kertaa ja seura oli mitä mainiointa, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Ehkä ensi kesänä uudelleen, jos aikataulut osuvat kohdilleen.

Piknikin antimet esittelen tässä kuvien avulla, tarkemmat reseptit löytyvät blogien Kokit ja potit, Pastanjauhantaa, Campasimpukka, Peruspöperöä ja (Diplomi-)insinöörin keittiössä sivuilta. Itse osallistuin piknikin tarjoiluihin noin viisitoista vuotta sitten ranskalaiselta ystävältäni saamani reseptin mukaan tehdyllä taboullehilla. Alla oleva ohje on hyvin summittainen ja salaatin maku vaihtelee itsellänikin joka kerta riippuen tomaattien, sitruunan ja sipulin makeusasteesta.


Taboulleh
n. 400 g kuskusia
1-1 1/2 sitruunan mehu
öljyä
vettä
suolaa
sokeria
rouhittua mustapippuria
(tuoretta) minttua
1 keltasipuli
1 kurkku
3-5 tomaattia
Sekoita sitruunamehu, vesi, öljy ja mausteet. Vettä ja öljyä voi olla noin tuplasti enemmän kuin sitruunamehua. Lisää kuskus (huomaa, että neste ei saa olla lämmintä). Hienonna sipuli aivan pieneksi ja lisää joukkoon. Pilko kurkku ja tomaatit tomaatit pieniksi kuutioiksi, lisää joukkoon. Niistä irtoava neste kannattaa lisät myös. Anna salaatin seistä hetki, tarkasta maku ja lisää tarvittaessa suolaa tai sokeria. Kuskus turpoaa yllättävän äkkiä vaikka neste onkin kylmää ja jonkin ajan kuluttua vettä ja öljyä voi hieman lisätä. Ota kuitenkin huomioon, että kurkusta ja tomaatista irtoaa aika reilusti nestettä. Kuskus on turvonnut kokonaan n. 4 tunnin kuluttua, mutta parhaimmillaan salaatti on, kun se on saanut seistä yön yli jääkaapissa.

















7 kommenttia:

  1. Hei Marja! Oli oikein hauska tavata sinut siellä piknikillä :)

    VastaaPoista
  2. Tein taboullahin ohejeesi mukaan huomisiin rippijuhliin, tuolla se tekeytyy jääkaapissa, olen maistellut jo moneen kertaan:) Eka kertaa tein jotain kuskusista!

    VastaaPoista
  3. Hienoa, olet ymmärtänyt täydellisesti taboullehin valmistuksen filosofian eli toistuvan maistelun :). Eihän sitä muuten voi tietää onko kosteus ja maut kohdillaan.

    Yritin muuten kommentoida postaustasi, jossa oli asuntovaunun ja pakun kuva. Onnistuinkohan sössimään sen jotenkin?

    VastaaPoista
  4. Marja: Kyllä kommenttisi tuli, mutta olin laittanut, että yli kaksi viikkoa vanhoihin kirjoituksiin kommentit menee tarkastukseen. Liekö tarpeellista. Mutta vastasinkin kommettiisi:)

    VastaaPoista
  5. Jippii! Tätä reseptiä oon oottanu. Tämä taboullah oli parasti ikinä.

    Olipas lystiä, kun tulit mukaan piknikille! Ens kesänä sitten taas :)

    VastaaPoista
  6. Joo, mukavaa oli ja ensi kesänä uudellee, jos vain suinkin mahdollista! Harmi vaan, että piti lähteä liian aikaisin, parhaat jutut jäi varmaan kuulematta ;).

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...