tiistai 21. helmikuuta 2012

Sikahyvää sikaa

Viikonloppuna toteutettiin kauan mielessä ollut idea pitkään haudutetusta possunlavasta. Mies kävi perjantaina hakemassa Lihatukku Veijo Votkinilta parin kilon painoisen lavan palan ja minä etsin sopivan reseptin, joka yllättäen löytyi Pioneer Womanilta. PW:n reseptissä possu tarjoiltiin tortillojen, salsan ja guacamolen kanssa, mutta minä valmistin lisukkeiksi coleslawta ja uunissa paistettuja perunalohkoja. Possu muhi uunissa noin kuusi tuntia, jonka jälkeen liha oli helppo riipiä kahdella haarukalla suikaleiksi. Päälle loroteltu liemi, limen mehu sekä tuore korianteri kruunasivat maun. Tuosta lihamäärästä söi hyvin (paljon) neljä aikuista ja neljä lasta ja vielä jäi vähän ylikin.




Mausteinen revitty possu

n. 2 kg porsaan lapaa
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl chilijauhetta
1 tl jeeraa (juustokuminaa)
1 rkl suolaa
mustapippuria
3-4 valkosipulinkynttä
1-2 rkl öljyä
2-3 rkl valkoviinietikkaa
0,75 dl ruokosokeria
1 sipuli
vettä
limelohkoja
tuoretta korianteria

Huuhdo lapa ja taputtele se kuivaksi. Laita kaikki mausteet, öljy, viinietikka, sokeri ja sipulilohkot leikkuriin ja soseuta ainekset karkeaksi tahnaksi. Levitä tahna lavan pintaan ja laita pataan. Lisää pataan vielä reilu 2 dl vettä tai enemmän riippuen padan koosta. Laita pata 150 asteiseen uuniin useaksi tunniksi. Käännä lihaa tunnin välein.

Anna lihan levätä 15-20 min ennen kuin revit sen kahdella haarukalla suikaleiksi. Kaada lientä lihan päälle.



Perjantai-iltana viikonloppuvieraiden saavuttua herkuteltiin klassikkomätöllä, nachos supremella ja ähky oli väistämätön. Uunipellille laitettiin nachojen päälle salsaa, punasipulisilppua, tummia oliiveja, paistettua naudanjauhelihaa ja cheddarkastiketta. Koko komeutta pidettiin uunissa 10-15 min kunnes juustokastike sai vähän väriä.



13 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta. Tätä sikaa on pakko testata.

    VastaaPoista
  2. Meilläkin hauduteltiin viikonloppuna possua lavan muodossa! Halpaa ja hyvää. Tulee aina uunilihoista lapsuus mieleen :)

    VastaaPoista
  3. RuusuLiisa, kannattaa tosiaankin testata. Vei melkein kielen mennessään :)

    Virpi, halpuus on kyllä vielä yksi plussa uunilihalle. Vähän aikaa se vaatii, mutta lopputulos palkitsee.

    VastaaPoista
  4. Täytyykin tehdä tuota tacojen täytteeksi :)

    VastaaPoista
  5. Näyttää kyllä todella hyvältä. Hienoa, kun nämä "huonot" ruhonosat ovat nykyään huikeassa nosteessa.

    VastaaPoista
  6. Hauska miten samat ajatukset muhivat mielessä pitkään yhtä aikaa. Minä olen tekemässä vähän vastaavaa viikonloppuna, juurikin tacojen ja pitaleipien täytteeksi. Nam.

    VastaaPoista
  7. Iso kiitos hyvästä maustamisohjeesta! Tein aineksista maustetahnan jonka sivelin uunipossun pintaan. Ja arvatenkin aivan mahottoman hyvvee tuli :)

    VastaaPoista
  8. Sauvajyvänen, näin on. Kävin kurkkaamassa blogiasi, esittelyn perustella meillä on hyvin saman suuntaiset vapaa-ajanvietto mieltymykset :).

    Pikku Leijonan Emäntä, kiitos vaan :)

    VastaaPoista
  9. Tämä on just sellainen ohje jota olen pitkin talvea googletellut, mahtavaa että löytyi täältä!

    VastaaPoista
  10. Sama juttu oli minulla, vaikeutena oli myös se etten oikein tiennyt millä hakusanalla oisin etsinyt :). Yhden hyvän jo löysin jostain suomalaisesta blogista, mutta ehdin sen jo hukata ennen kuin pääsin tositoimiin.

    VastaaPoista
  11. Laitetaanko tuohon pataan kansi päälle kun liha laitetaan uuniin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kansi ehdottomasti päälle ettei neste haihdu. Kiitos kysymyksestä, täytyy lisätä maininta kannesta vielä ohjeeseen :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...