sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Tikutettua broileria ja satay-kastiketta

Satay-kastike on ollut to do -listallani jo ties kunka kauan ja tähtien asennon ollessa oikea, se pääsi vihdoin pöytäämme. Sellaisen englanninkielisen (elän luulossa, että ne ovat jotenkin autenttisempia) reseptin löytäminen, jossa ainesosana ei olisi käytetty maapähkinävoita ei ollutkaa kovin simppeliä. Päädyinkin tekemään oman versioni yhdistelemällä näitä kahta reseptiä. Broilerin marinadissa kaikki mausteet löytyivät kaapista, mutta enpä ennen ollut yhdistellyt niitä tuolla tavalla. Maistettuani marinadia olin hieman skeptinen sen suhteen, miten vartaat maistuisivat lapsille. Skeptisyys oli turhaa, sillä esikoinen veteli seitsemän varrasta yhdellä istumalla. Satay-kastike ei taas kelvannut kummallekaan, mutta jäipähän meille aikuisille edes jotain syötävää, kun suurin osa vartaista meni parempiin suihin. Ja taas sama laulu kuin viime postauksessa, maku oli parempi kuin ulkonäkö. Pitää varmaan kaivaa vietnamilainen koristeluopas esiin ja alkaa treenaamaan porkkanan veistelyä tai sitten muistaa edes tuoda se korianteripuska kaupasta.
 
 

Broilerivartaat ja satay-kastike
 
marinadi broilerille
4 broilerin rintafileetä
1 rkl korianterin siemeniä
2 tl fenkolin siemeniä
2 hienonnettua valkosipulin kynttä
5 cm sitruunaruohoa tai 2-3 tl valmista tahnaa
1/2 tl kurkumaa
2 tl ruokosokeria
1/2 tl suolaa
2 rkl soijakastiketta
1 rkl seesamiöljyä
1/2 limetin mehu

Satay-kastike
150 g maapähkinöitä (minä käytin roisisti suolapähkinöitä)
1 rkl ruokaöljyä
1 sipuli
2 valkospipulinkynttä
1 silputtu punainen chili
2 rkl kalakastiketta
suolaa
1,5 - 2 rkl tamarindkastiketta
1,5 - 2 dl kookosmaitoa
1 limen mehu
2 rkl ruokosokeria

Paahda korianterin ja fenkolin siemenet pannulla. Hienonna ne huhmaressa. Kaada takaisin pannulle ja lisää valkosipuli, sitruunaruoho, kurkuma, sokeri, suola, soijakstike, seesamiöljy ja limetinmehu. Anna seoksen jäähtyä, leikkaa fileet ohuiksi, pitkiksi suikaleiksi. Sekoita marinadi suikaleisiin. Anna maustua 6-8 tuntia tai jätä vaikka yön yli. Jos käytät puisia varrastikkuja, muista laittaa ne likoamaan. Kun liha on marinoitunut, pujottele ne hieman kiertäen vartaisiin.

Paista maapähkinöitä pannulla, jos et käytä suolapähkinöitä. Laita tehosekoittimeen/silppuriin pähkinät, sipuli, valkosipuli, kalakastike, öljy ja tamarindkastike. Jauha tasaiseksi massaksi.
Kuumenna massaa koko ajan sekoitellen hetki. Lisää silputtu chili, limen mehu sokeri, osa kookosmaidosta ja tarvittaessa suolaa. Kiehauta seos. Jos kastike on liian paksua, lisää kookosmaitoa tai vettä.

Vartaat voi paistaa parilalla, uunissa grillivastusten alla, mutta paras maku tulee tottakai hiiligrillillä. Paisto/grillausajan kanssa kannattaa olla varovainen, hiiligrillillä vartaat kypsyivät noin viidessä minuutissa.

 
Onnellinen varrasmies


Vartaat kypsyivät niin nopeasti, että kuvaaja meinasi missata koko homman. Osa vartaista siin siirretty jo odottamaan nälkäisiä syöjiä.

 
Tässä vielä lopuksi ystävältäni saama niksi varrastikkujen liotukseen, jonka aika moni varmaan tietääkin. Litran vesipullo täyteen vettä, tikut sisään ja korkki kiinni.

6 kommenttia:

  1. Namis! Vai oikein 7 varrasta. Pitäiskö tehdä Urhollekkin? Mun Satayhenkiset karkkikanavartaat oli sille liian tulisia....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, mutta kannattaa varmistaa, että Urho on tarpeeksi nälkäinen ;). Huomasinkin sun sidukkareseptin, mutta oli taas muka niin kiire, etten ehtinyt kommentoimaan. Täytyy kokeilla. Voiko niitä muuten äänestää jossain ;)?

      Poista
    2. Ei tartte (eikä voi)!

      ...mutta olen ihan otettu siitä yhdestä äänestä jonka annoit!

      Poista
    3. Tottakai suosikkia pitää äänestää :)

      Poista
  2. Ai ihanaa! Yksi lempiruokiani! Olen kyllä tehnyt soosin aina maapähkinävoista... laiskuri. Pitää testata tää resepti seuraavalla kerralla. Kanan maustan yleensä juuri rouhituilla korianterinsiemenillä, reilulla valkosipulilla, sokerilla ja suolalla, ja se on ollut toimiva (ja helppo) yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syy siihen miksi kartan maapähkinävoita on se, että mua tympii heittää vuoden jääkaapissa ollutta melkein täyttä purkkia roskiin. Ei siis mitään kulinaristisia perusteita olla käyttämättä pähkinävoita :). Noilla pähkinöillä kastikkeesta tulee varmaan vaan rakeisempi.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...