sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Omenahyydykekakku

Tämän kakun postaus meinasi jäädä ihan unholaan vaikka vieläkin vesi herahtaa kielelle, kun muistelee sen makua. Kakku sisältää poikkeuksellisesti maitotuotteita (ja paljon), koska perheen maitoallergikko oli humputtelemassa viikonlopun aivan toisaalla ja minulla perheen ulkopuolisia apuvoimia kakun tuhoamiseen. Maidoton versio tästä kakusta täytyy kyllä yrittää joku päivä tehdä, niin hyvää tämä oli. Alkuperäinen resepti löytyy täältä. Alla oma, hieman enemmän omenaa sisältävä muunneltu versio.


Omenahyydykekakku
 
omenahilloke
300 g (hapanta) omenaa pieninä kuutioina
2,25 dl vettä
75 g hyytelösokeria
2 tl vanilja sokeria
 
pohja
180 g Digestive-keksejä
75 g voita
 
täyte
2,5 dl vispikermaa
200 g rahkaa
60 g sokeria
2 tl vaniljasokeria
70 g valkosuklaata

Sekoita omenahillokkeen ainekset kattilassa. Keitä aineksia viitisen minuuttia. Anna jäähtyä.
 
Murskaa keksit pakastepussin ja kaulimen avulla. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle.
 
Sulata suklaa. Vaahdota kerma ja lisää sokerit, rahka ja sulatettu valkosuklaa. Sekoita täyte tasaiseksi. Levitä puolet omanahillokkeesta pohjan päälle. Kaada täyte pohjan ja hillokkeen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa nelisen tuntia. Levitä hyytyneen kakun pinnalle loput hillokkeesta.
 
Kakku pysyi hyvin koossa vaikkei siinä käytettykään liivatetta. Rakenne oli aika pehmeä ja hetken lämpimässä oltua kakku ei enää oikein pysynyt "ryhdissä". Joten jos kakkua haluaa tarjota esim. juhlissa, joissa se joutuu olemaan lämpimässä tarjoilupöydällä, kannattaa massaan lisätä liivatetta.

4 kommenttia:

  1. Kiva, ettei ole liivatetta, se on aina plussaa! Ja juhlissakin voisi ehkä viritellä jotain kylmennyselementtiä, ettei kakku romahda ennen loppumistaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmennyksen lisäksi täytteeseen voisi laittaa myös lisää suklaata. Ei varmaan vieraatkaan panisi pahakseen :)

      Poista
  2. Onneksi muistit postata tämän, näyttää herkulliselta. Pitää vaan syödä tämä pikapikaa, jos romahtaminen uhkaa... Ei liene ongelma :) ?

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...