keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kaakkuja 6-vuotiaille


Esikoisen synttäreitä vietettiin jo muutama viikko sitten ensin lähipiirissä ja sitten päiväkotikaverin kanssa yhteisillä kaverisynttäreillä. Viime vuonna sankari toivoi R2D2-kakkua, mutta sai hiekkaan juuttuneen surffibussin. Tänä vuonna poikien toiveena oli Star Wars -aiheiset juhlat, joten otin itseäni niskasta kiinni ja väkersin kakkuun R2D2-koristeen.



Toiseen kakkuun sankari valitsi aiheeksi Lego Ninjagon ja onneksi netistä löytyi yksinkertainen värityskuva, jonka kopioin vaahtokarkkimassalevylle (ja joka kelpasi myös "hiukan" vaativalle sankarille). Sankarin unelmien täyttymys olisi ollut tämä Nannan kakku, mutta onneksi tiedän oman rajallisuuteni näissä asioissa, enkä alkanut edes yrittämään moista.



Molempien kakkujen sisällys oli erittäin suklainen. Samaista kakkua ystäväni Annen tekemänä saatiin syödä hieman maltillisemmalla koristelulla mieheni taannoisilla kaverisynttäreillä. Kakun saavuttaman suuren suosion innoittamana päätin itsekin kokeilla reseptiä ja maidottomanakin versiona siitä tuli hyvä. Tämä kakku maistui yllätyksekseni myös lapsille, mutta ehkä tuolla voin ja suklaan määrällä saa jopa lapset syömään täytekakkua.

Annen suklaakakku

Pohja:
150 g voita (tai margariinia)
150 g taloussuklaata (tai Pandan tummaa)
5 valkuaista + 1/2 dl sokeria
5 keltuaista + 11/2 dl sokeria
11/2 dl vehnänjauhoja
1 dl perunanjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Kostutukseen:
11/2 dl omenamehua

Täyte:
2 dl aprikoosisosetta tai -marmelaadia

Suklaamousse:
200 g maitosuklaata (tai Pandan tummaa)
2 dl kuohukermaa (tai Alpron Air&Creamy)
2 liivatelehteä
Kuorrutus:
100 g voita (tai margariinia)
200 g Fazerin premium tummaa suklaata

Sulata voi kattilassa, nosta kattila pois levyltä ja paloittele suklaa voin sekaa. Anna seoksen jäähtä mutta ei jähmettyä. Vatkaa valkuaiset hyväksi vaahdoksi, lisää sokeri vähän kerralla. Vatkaa toisessa kulhossa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaisvaahtoon ensin suklaaseos ja sitten sekoitetut kuivat aineet siivilöiden. Kääntele lopuksi taikinaaan valkuaisvaahto. Paista kakkua 180 asteessa 50 - 60 min.

Suklaamousse: sulata maitosuklaa miedolla lämmöllä. Anna suklaan jäähtyä muttei jähmettyä. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita suklaa kermaaan ja lisää seokseen lopuksi kylmässä vedessä liotetut ja kuumassa vesitilkassa sulatetut liivatteet haaleiksi jäähtyneinä. Anna vaahdon jähmettyä hetki viileässä.

Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan. Kostuta pohjat mehulla. Levitä pohjien päälle ensin aprikoosi sittten suklaavaaahto. Sulata rasva ja paloittele sekaan suklaa. Sekoita kunnes kuorrutus on tasaista. Kaada jäähtynyt, mutta vielä juokseva seos kakun päälle.

 

4 kommenttia:

  1. Aivan mahtavan näköinen tuo R2D2-kakku! Mulla ois veljenpoika aivan mielissään tuommoisesta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos :). Ja siitä vaan ostamaan sokeri- tai vaahtokarkkimassaa ja taiteilemaan kakkua veljenpojalle.

    VastaaPoista
  3. Luin Urholle tuon jutun kohdan jossa viittasit kakkuuni, että sankari olis halunnut jne...Urho kysy, että no miksei se saanu?

    Lapsille on kaikki niin yksinkertaista...ja olis se muovailu sultakin sujunut. Älyttömän hienot oli nämä sun kakut, aivan pro-ninja kuva! ja tua paalutus on hyvä idea, täytyypä kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanna :). Täytyy joskus kokeilla ukkeleiden muovailua ilman aikataulupaineita. Paalutus ei ollut oma ideani, bongasin sen jostain netin syövereistä. Hyvin toimi ja oli lasten mieleen.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...