keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Virkkuuhommia

Maidonhakureissulla törmäsin vastustamattomaan tarjoukseen. Menitassa oli ulkomaiset matonkuteen puoleen hintaan ja pitihän niitä mennä ostamaan kun kerran halavalla sai. Valikoima ei ollut kovin kummoinen, mutta kyllä sieltä yhteensä nelisen kiloa turkoosia, tummanharmaata ja mustaa kudetta mukaan lähti. Turkoosista kuteesta ajatteli tehdä maton ja tummista jotain muuta, vielä määrittelemätöntä.

Mattoahan olen yrittänyt tehdä aiemminkin, mutta eipä siitä ikinä valmista tullut ja tekele meni purkuun. Tällä kertaa ajattelin tehdä maton ihan ohjeen mukaan. Kauhavan Kangas-Aitan Juhannusruusu miellytti silmää ja matto valmistuikin parissa päivässä. Kude tosin loppui kesken, mutta tuollainen suora reuna miellyttää minua ehkä enemmän kuin mallin reuna. Puretuista kuteista ajattelin  tehdä isoäidinneliöitä ja koota niistä suorakulmion mallisen maton.



Malli: Juhannusruusu by Marjukka Tyrväinen
Kude: ulkomainen matonkude, n. 2,4 kg
Koukku: 10 mm
Muuta: valmiin maton halkaisija 88 cm 


Hankala väri muuten kuvata tuo turkoosinsininen. Ensimmäisessä kuvassa väri on suht kohdallaan, mutta kahdessa alemmassa aika ärhäkkä eikä minun kuvankäsittelytaidot riittäneet laittamaan sitä kohdalleen (isälle ja veljille vaan tiedoksi että yritetty on).




4 kommenttia:

  1. Tuo ylin "äärestälaitaan"-kuva on minusta paras:)

    VastaaPoista
  2. Campasimpukka, kiitos, tykkään siitä itsekin :). Lattia näyttää keltaiselta, mutta maton väri on kohdallaan.

    VastaaPoista
  3. Ihana! Minäkin haaveilen tuollaisesta aina välillä, mutta en taitaisi osata tehdä noin siistiä.

    Olen miettimässä, millä kuviolla teettäisin maton meidän sängyn päätyyn. Jarkon vanhempien naapuri teki, siis kutoi, meille hienon raitamaton viime kesänä ja nyt houkuttelisi pyytää samaa ihmistä tekemään pieni matto makkariin. Perinteisiä kuvoitahan on vaikka kuinka ja olisi hauskaa vähän revitellä sellaisen pienen maton kanssa.

    VastaaPoista
  4. Kiki, käy ostamassa kuteet niin minä voin kyllä virkata tuollaisen kohtuullisen kokoisen maton. Ei tuossakaan mennyt kuin pari iltaa. Jos haluat itse kokeilla, niin voin kyllä opastaa mielelläni.
    Virkatun matonhan ei tarvitse olla pyöreä, raidallinen suorakaiteen muotoinenkin voisi olla aika kiva :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...