tiistai 24. tammikuuta 2012

DIY-valaisin

Töissä on meneillään pienimuotoisia muuto-peraatioita ja sen seurauksena nurkista on löytynyt jos jonkinmoista tavaraa. Eräänä päivänä pelastin lasinkeräykseen menevästä laatikosta kauniin vanhan pullon. Elintarvikekäyttöön en uskaltanut pulloa ottaa, koska en tiennyt mitä siinä on aikoinaan säilytetty, mutta mieleeni muistui Clasulla aiemmin näkemäni pulloon tarkoitettu lampunpidin. Hinta ei ollut huimaava, joten ajattelin kokeilla, jos sen saisi jotenkin sovitettua tuohon pulloon. Varjostimen hankinta ei ollutkaan sitten niin helppoa. Varsinaiseen lamppuun kiinnitettäviä varjostimia ei ollut lainkaan Ikeassa, jonne toiveikkaana suunnistin ensimmäisenä. Kodin1:stä löytyi jo jotain ja kuvassa näkyvä kulmikas varjostin on hankittu sieltä. Ei se valkoinen ja vähän suurempi mitä hain, mutta ajaa asiansa ihan hyvin siihen saakka kunnes löydän paremman. Jos jollakin on tietoa paikasta pääkaupunkiseudulla, jossa on hyvä varjostinvalikoima, otan tiedon ilolla vastaan.


 
Pullon suu oli liian suuri lampunpitimelle, mutta muutama kierros juuttinarua auttoi. Valaisin sopii hyvin tunnelmavalaisimeksi ruokailutilan ikkunalaudalle mäntyisten ikkunanpokien (jotka kyllä vielä joku päivä maalaan valkoisiksi) kaveriksi.

10 kommenttia:

  1. Hei täysin asian vierestä, mutta toisaalta valaisimiin liittyen. Bongasin Time of the Aquarius-blogin kommenttiboksista, että olit hommannut päivänvalovalaisimen ja -spotin. Onko niistä ollut apua ja saako niillä oikeasti kuvattua hämärässä tai pimeässä? Hermot meinaa mennä, kun tuntuu ettei tämä pimeys koskaan lopu, ja kuitenkin samalla pitäisi kuvailla :)

    -Riikka

    VastaaPoista
  2. Kiki, kiitos! Vielä kun löytäisi "sen oikean" varjostimen :).

    Riikka, sitä valokuvauslampun nimellä myytyä lamppua en ole vielä kokeillut kuvauskäytössä, enkä tiedä onko se tavallista 27 W:n lamppua kummempi. Spotin ja normilampun alla otin viikonloppuna muutaman kuvan, mutta en ole vielä ehtinyt purkaa niitä. Palaan asiaan pian ehkäpä jopa esimerkkikuvien kera :).

    VastaaPoista
  3. Minulla on ihan samanlainen pullo myöskin edellisen työpaikan muuttosiivouksesta pelastettuna, mutta noin luovaa käyttöä en ole sille löytänyt. Olen käyttänyt ihan perinteisenä maljakkona, ulkona verannalla kesäaikaan. Sen verran isosta pullosta on kuitenkin kyse. Auringonkukat ovat siinä näyttäneet erityisen hyvältä :)

    VastaaPoista
  4. Alkoi kovasti kiinnostaa tuo päivänvalovalaisin, lisätietoa odotellessa ;-)

    Ainakin ennen Stockalla on voinut teettää varjostimen aika reilusta valikoimasta. Hinnoista en osaa sanoa mitään.

    VastaaPoista
  5. Angelique71, tuo pullo ei ole kovin suuri, halkaisija reilu 10 cm. Kuvassa mittasuhteet varmaan hämäävät :).

    Rikka ja Jonna, sain vihdoinkin kirjoitettua "valovertailun", toivottavasti siitä on jotain hyötyä :).

    VastaaPoista
  6. Tuli mieleeni, että kun äidin kanssa harrastettiin keramiikkaa, teimme molemmat lampunjalat. No nykyisin en sitä tekelettä esille laittaisi, mutta silloin varhaisteininä se oli "hieno". Niihinkään ei löytynyt valmiita varjostimia, joten ostimme kehikot ja kätevä Helena laittoi kankaan. Tosin tuo ratkaisu saattoi johtua siitäkin, ettei meidän paikkakunnalla ollut kovin hääppöinen tarjonta. Ehkä Stockalta löytyisi? Sieltä kun löytyy mitä vain.

    VastaaPoista
  7. Jonna ja Kiki, kiitos varjostinvinkistä :). Täytyykin lauantaina käydä katsastamassa Stockan varjostinvalikoima, kun olen muutenkin sillä suunnalla.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...