sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Blogaanien ilta Espoossa

Eilen ruokapöytämme ääreen kokoontui reilu kymmenen blogaania (tyttäreni oma versio sanasta bloggari)  ja heidän seuralaistaan. Illan kulku ei juurikaan poikennut aiemmista vastaavista kokoontumisista.

Ensin laitetaan emännän pää pyörälle kysymyksillä erinäisten keittiötarvikkeiden ja tarjoiluastioiden sijainnista ja  räjäytetään keittiö (kuuluu asiaan, en ole lainkaan pahoillaan tästä). Kun tarjottavat on saatu pöytään, alkaa armoton ruokien kuvaaminen. Tämän jälkeen, kaikkien istuessa pöydän ääressä, esitellään tarjolla olevat ruuat sekä esitetään tekijälle syväluotaavia kysymyksiä valmistusmenetelmistä ja raaka-aineista. Kun kierros on saatu päätökseen, päästään vihdoin syömään (ensin toki otetaan omasta annoksesta kuva). Ruokailun aikana kehutaan tarjoilut ja niiden tekijät maasta taivaaseen ja analysoidaan vielä vähän koostumusta ja valmistustapoja. Pienen jaloittelutauon ja lautasten vaihdon jälkeen siirrytään toiseen kattaukseen, jossa toistuvat ensimmäisen kattauksen tapahtumat. Vähän pidemmän tauon ja pöydän siivouksen jälkeen siirrytään jälkiruokiin ja toistetaan jo aiemmista kattauksista tutuksi tulleet rutiinit. Ennen ja jälkee jälkiruokien hieman liian täyden kuvun aiheuttamaa epämiellyttävää tilaa voi yrittää lievittää vaikkapa makaamalla olohuoneen lattialla.

Kaiken tämän lisäksi iltaan mahtuu monta mielenkiintoista keskustelua, hurttia huumoria ja paljon naurua. Kiitos teille kaikille ihanille vieraille, Campasimpukka, Kammenpyörittäjä, Nanna, Jonna, Anna, Riitta, Hayley, Riikka, Merituuli, Hanna ja Jasu!
 










 

29 kommenttia:

  1. Lattialla makoilu oli uusi piirre blogimiiteistä minulle, mutta oikein kiva sellainen. Se tuo jotenkin jännää tuttuuden tunnetta, kun blogaanit huutelevat lattialta, että näkyykö mun kaksoisleuka enemmän kun maha tästä kulmasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, aiemmin tuota makoilua ei ole kyllä ainakaan julkisesti harrastettu, monesti olisi kyllä tehnyt mieli ;). Seuraavalla kerralla täytyy varata olohuoneen lattialle kasa tyynyjä.

      Poista
  2. Tällä porukalla turhia enää kainostella :)
    Jään kovasti odottelmaan että reseptit ilmaantuvat blogeihin. Sun etiopialaiset herkut oli huippuja! Kaunis kiitos emännälle ja isännälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Tänään on herkuteltu katkarapu cevichellä ja salsalla, vaikkei tänään ois kyllä tarvinnu mitään syödäkään.

      Poista
  3. Ihan jumalattoman hauska ilta. Te ootte kaikki niin ihania ja teette liian hyvää ruokaa. Vieläkään ole nälkä, vaikka olen tänään ollut 10 tuntia remppaamassa.

    Jään odottamaan niiden ihanien etiopialaisruokien reseptejä. Niitä tullaan testaamaan kotonakin. Mielettömän tuhdit maut, tykkäsin todella paljon. Jatketaan nyt tätä kehumista täälläkin ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa oli, ei tällä porukalla kovin vakavahenkistä tilaisuutta varmaan saisikaan aikaiseksi.
      Reseptit yritän saada blogiin mahdollisimman pian :)

      Poista
  4. Täälläkin odotetaan jo innolla reseptejä, vaikuttaa hurjan hauskalta illalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavalla kerralla tuut sitten mukaan :)

      Poista
    2. Olisi kyllä hauskaa liittyä ensi kerralla seuraan iloiseen :)

      Poista
  5. Mahtava se teidän tarjotin joka (oletettavasti) peitti sekä mahan että kaksarin.

    Oli todella kiva ilta (vaikka viinit jäi väliin tällä kertaa). Ruuat oli ihan älyttömän hyviä taas. Erityiskiitos emännän etiopialaisille jotka oli mulle ihan uusi makututtavuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että etiopialaiset pöperöt maistui :). Unohdin antaa teille mukaan sitä berbereä, mutta eiköhän se postinkin kautta kulje, jos tulee akuutti tarve.

      Poista
  6. Voi että kun olisin esteiltäni päässyt mukaan!!! Teillä oli kuulemma aivan upea ilta, uskomattomat eväät ja ihana koti!

    Nähdään ensi perjantaina, jooko.

    Onneksi sain nauttia palan hurmaavan Nannan esityksestä Instagramissa. <3 Kiitos, Hanna, tunnelmapalasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. what the ....?! Hanna prkle! En tule koskaan enää minnekkään.

      Poista
    2. Kiitos Akvis kauniista kortista! Jos tarkoitat ensi perjantailla blogawardseja niin en ole tulossa sinne, tänä vuonna ei herunut kutsua.
      Meidän lapsellisten täytyy ehkä alkaa järjestämään myös sellaisia miittejä, joihin myös lapset ovat tervetulleita niin ei tarvitse säätää hoitokuvioiden kanssa. Täytyy kyllä myöntää, että oli kyllä mukava olla omassa kodissa välillä niinkin ettei lapset ole jaloissa pyörimässä :).

      Poista
    3. thihihihih, kiva video se on !

      Poista
  7. Jäikö ylimääräistä? voin tulla makoilemaan lattialle jos sillä saa ruokaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lattialla makoilu edellytti myös jonkinlaista kontribuutiota illalispöytään!

      Poista
    2. Jääkaapista löytyy vielä jämiä, tervetuloa vaan! Nää kemut ei tarjoiltavan ruuan ja ähkyn määrässä juurikaan poikkea meidän perinteisistä joulun, juhannuksen ja isäinpäivän syömingeistä. Muistaakseni niissäkin on jonkinlaista lepäilyä harrastettu :)

      Poista
  8. Ei lattialla makoilu johtunut täydestä mahasta vaan siitä, että kaksmetrinen Jonna oli valloittanut 180cm sohvan yksin makaamalla siinä pitkin pituuttaan.

    Mutta se oli kyllä kaikenkaikkiaan voimaannuttavaa, voisi vertainnollisesti sanoa, että tavallaan kaikki sisälle kertynyt "paha olo" pääsi purkautumaan. Suosittelen pehmeitä mattoja ja lattiatyynyjä myös tuleviin miitteihin.

    Ja kiitos isäntäpari, oli ihana ilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makoilu oli kyllä voimaannuttavaa. Harmi ettei lattialla pötköttävistä blogaaneista tullut otettua yhtään kuvaa.

      Poista
    2. Kiistän tämän - sohvalla oli ainakin myös Hanna. Nih.

      Poista
    3. en myönnä mitään .... :P

      Poista
  9. Kiitos teille molemmille huimasta vieraanvaraisuudesta! Kauniiseen kotiinne tulee mielellään toistekin... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ei paljon tartte yllyttää, että emännöin toisenkin miitin. Kaivetaanko kalenterit esiin ja sovitaan päivä ;) ?

      Poista
  10. Tarjoilut näyttää herkullisilta ja varmasti myös maistui! Harmittaa kun tuli oltua muualla. ps. Marja sinun tabbouleh-salaatti on ollut suosittu meidän taloudessa ja resepti on jaettu useammankin kerran :) Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääset seuraavalla kerralla, milloin ja missä se sitten onkaan :).

      Kiva kuulla, että olet laittanut hyvän kiertämään :). Tuota taboulehia täytyy maistaa ennen kuin tajuaa sen jujun. Jos oisin lukenut tuon reseptin jostain, enkä päässyt maistamaan, tuskin olisin koskaan tullut tehneeksi sitä.

      Poista
  11. Kiitos vielä isäntäparille, oli hauskaa ja herkullista! Nähdään taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava tämmöisiä kekkereitä on isännöidä :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...