sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Sadan gramman tunika

Suutarin lapsilla ei ole kenkiä eikä tämän neuleharrastajan lapsilla kotikutoisia villapaitoja. Asiaan tuli korjaus kun neuloin tyttärelle tämän tunikan. Lanka on 55 % villaa ja 45 % puuvillaa. Langan ostin tanskalaisen Holstgarnin nettikaupasta. Samaa lankaa on myynnissä myös Titityyllä, mutta valitsemiani värejä ei heillä juuri silloin ollut tarjolla. Ainahan se on vähän jännittävää ostaa lankoja kuvien perusteella, mutta yllättävän hyvin kaupan sivuilla olleet kuvat vastasivat todellisuutta. Lanka on muuten todella riittoisaa ja kevyttä, tähän tunikaan meni vaivaiset 102 grammaa! Neulepinnasta tuli suht tasaista, mutta ei ihan niin tasaista kuin olisin halunnut. Käytössä pinta on nukkaantunut hieman, mutta käyttäjäkään ei ole ihan hellimmästä päästä. Ehkä tästä on vielä perinnöksi serkkutytölle.
 
Ohjeen ostin Ravelrysta ja tein muutamia muokkauksia alkuperäiseen. Pääaukon tein muistaakseni suurimman koon mukaan, mutta raglanlisäyksiä jatkoin jonkin pienemmän koon mukaan. Raidatkin on ihan omasta päästä, kuten myös helman pituus ja lisäykset sekä hihansuut ja helman reuna. Ehkä jonain päivänä sitten "oikea" villapaita ihan ohjeen mukaan.
 
 
Lanka: Holst Garn Coast
(55 % villaa, 45 % puuvillaa, Denim ja Verity, yhteensä 102 g)
Puikot: 2,5 mm ja 3 mm
 




 
 

5 kommenttia:

  1. Onpa kauniit tyttö ja tunika molemmat :) Minun silmään elävä neulepinta näyttää hyvältä, mutta ehkäpä tasaantuu aikaa myöten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari :). Lanka ei jousta juuri lainkaan, se tekee varmaan oman osansa epätasaisuuteen.

      Poista
  2. Ihana malli, ja ihan oikeat malliposetkin jo hallussa! <3 Nätti tunika, pidän kovasti väreistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta :). Mulla on joku ihme päähänpinttymä tuosta väriyhdistelmästä, viimeaikoina sitä on näkynyt taas kauppojenkin valikoimissa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...