maanantai 9. tammikuuta 2012

Jokaiselle jotakin

Loppiaisaattona perinteinen perjantain (vaikka olikin siis torstai) takkamakkarailtapala korvattiin lämpimillä voileivillä, joista jokainen perheenjäsen sai tehdä oman maun mukaisia. Välillä vaan täytyy pitää vapaapäiviä kiittämättömille kakaroille kokkaamisesta. Molemmat lapset olivat suht kaikkiruokaisia siihen saakka kunnes menivät päiväkotiin. Ennen sitä eivät paremmasta tienneet vaan söivät laittamiani ruokia hyvällä ruokahalulla. Nykyään ruuanlaitto tuntuu välillä todella tylsältä, kun tietää jo etukäteen millaisia kommentteja ruuasta saa. Mutta kahta erillistä ruokaahan minä en ala laittamaan, enkä itse halua taantua maksalaatikko-makaroonilaatikko-nakit ja muusi-linjalle. Saarnoja aiheesta pidetään tasaiseen tahtiin, mutta eipä niistäkään apua tunnu olevan. Mitenkäs tässä nyt näin kävi? Eihän MINUN lapseni voi olla nirppanokkia, heh. Mielelläni muuten ottaisin vastaan ruokaohjeita, jotka ovat osoittautueet lasten suosikeiksi, mutta maistuvat myös aikuisille. Periksi ei anneta!




Mutta nyt vielä niihin lämpimiin leipiin. aikuisten leiville laitettiin jostain joulupaketista tullutta kylmäsavuporoa, jouluna syömättä jääneitä marinoituja suppiksia, sipulia ja sinihomejuustoa. Leivät voideltiin voin lisäksi tomaattipyreellä tai karpalohyytelöllä. Karpalohyytelö toimi odotetusti hyvin poron ja sinihomejuuston kanssa, taisinpa lisätä sitä vieä leivän päällekin. Mies testasi myös ensimmäistä kertaa soijasta tehtyä juustoraasteen korviketta (Tofutti, Mozzarella Style). Oli kuulemma ihan kelvollista, mutta ei tietenkään oikean juuston tasolle yltänyt. Lapset latasivat leipänsä odotetusti täyteen nakkin palasia, paprikaa ja juustojen jämiä. Juustojen suhteen ovat onneksi kaikkiruokaisia ja yleensä voimakkaimmat juustot maistuvat parhaiten.









2 kommenttia:

  1. Ehkä se nirsous on vaihe ohimenevä vaihe:) Ihan kuin meilläkin olisi sellainen ollut...

    VastaaPoista
  2. Toivotaan näin :). Tuntuu vaan olevan kovin henkistä laatua tuo nirsoilu välillä. Yhtenä iltana Eero kuiskasi salaisuutena korvaani, että oli päivällä syönyt vahingossa yhden katkaravun ja se oli ollut hyvää :).

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...