lauantai 17. syyskuuta 2011

Pikapaistettua broileria ja thaibasilikaa

Peruspöperöä-blogin innoittamana kokkasin joku aika sitten pikapaistettua broileria ja thaibasilikaa. Virpi oli löytänyt reseptin Puolialaston kokki-blogista, josta löytyy kattava valikoima aasialaisen keittön reseptejä, joita pystyy valmistamaan ihan perusmarketista löytyvistä raaka-aineista.
Pikapaistettu liha oli todella mehukasta ja mureaa. Uppopaistettu basilika oli taas makunsa puolesta hienoinen pettymys. Thaibasilikan aromit olivat ilmeisesti jääneet öljyyn (mutta toivottavasti siirtyneet öljyn mukana muualle ruokaan) ja rapsakat lehdet maistuivat lähinnä ruoholta. Alkuperäiseen reseptiin lisäsin vielä kaalia, koska sitä sattui kaapista löytymään. Toimi ihan hyvin, kun lisäsi hieman mausteiden määrää. Chilinä käytin mietoa tuoretta chiliä ja sitäkin hillitysti, jotta ruoka maistuisi lapsillekin. Omaan annokseen jokaisen sai lisätä potkua chilitahnan avulla. Ruoka valmistui alkuvalmisteluiden jälkeen nopsaan kaasugrillin sivukeittimellä ja mikä parasta, kärytkin jäivät ulos.



Pikapaistettua broileria ja thaibasilikaa

500 grammaa marinoimatonta broileria
4-5 kynttä valkosipulia
4-5 thaichiliä
1 ruokalusikallinen kalakastiketta
2 ruokalusikallista osterikastiketta
öljyä
Pari kourallista thaibasilikan tai pyhän basilikan lehtiä
2 ruokalusikallista kasvis- tai kanalientä (tämän jätin pois ja lisäsin kalakastiketta)
0,5 teelusikallista sokeria
1 punainen paprika
1 sipuli

Suikaloi kana ohuiksi suikaleiksi. Silppua valkosipuli ja chilit. Palastele paprika suupaloiksi ja lohko sipuli ohuiksi lohkoiksi.

Sekoita kalakastike, osterikastike sekä valkosipuli- ja chilisilppu kulhossa ja sekoita joukkoon kanasuikaleet. Anna marinoitua jääkaapissa vähintään puoli tuntia.

Kuumenna reilusti öljyä wokkipannussa. Kun öljy on kuumaa, tipauta sekaan kokeeksi pari basilikan lehteä. Jos ne alkavat pihistä, on öljy riittävän kuumaa. Uppopaista öljyssä noin 3/4 osaa basilikan lehdistä. Paistoaika on noin minuutin (eli kunnes lehdet ovat rapeita). Nostele basilikan lehdet öljystä reikäkauhalla talouspaperin päälle kuivamaan.

Pikapaista (voit käyttää samaa öljyä missä paistoit basilikat tai halutessasi vaihtaa öljyn) broilerisuikaleita parissa erässä. Paistaminen vie vain muutaman minuutin, sillä ohuet suikaleet kyllä kypsyvät nopeasti. Älä siis liioittele paistoaikaa!
Kun ensimmäinen satsi broilerisuikaleita on kypsynyt, siirrä ne odottamaan pois pannulta ja paista toinenkin erä kanaa samalla tavalla.

Kun broilerit ovat kypsiä, siirrä myös aiempi broilerisatsi takaisin pannuun ja lisää joukkoon myös kasvis/kanaliemi, sokeri, paprika sekä sipuli ja pikapaista vielä pari minuuttia.
Laita lopuksi sekaan myös tuoreet basilikan lehdet, siis ne joita et uppopaistanut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...