keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Synttäreiden ja vapun juhlintaa

Vappuaattona oli taas tupa täynnä väkeä juhlistamassa vapun lisäksi esikoisen 5-vuotissynttäreitä. Paikalla oli 11 lasta ja 11 aikuista, joten menoa ja meininkiä riitti.

Pöydässä oli tarjolla nuudeli- ja bulgur-papusalaattia sekä kirkasta perunasalaattia, joka ilmeisesti onnistui hyvin sillä melkein kaikki meni vaikka keitin siiheen vajaa kolme kiloa perunoita.  Salaattien lisukkeeksi tein helppoja ja nopeita valkosipulileipiä ranskanleivästä ja itse tehdystä valkosipulivoista.Ystäväni Mia oli leiponut aivan täydellisiä ciabatta-tyylisiä pieniä leipäsiä jostain Anna Bergströmin kirjasta löytyvällä ohjeeella ja 9-vuotias sokerileipurin alku, Ella, paria sorttia pikkuleipiä. Leipästen kanssa nautittavaksi tein munakoisotahnaa.






Edellisenä päivänä olin paistanut munkit, jotka tein tämän viime keväänä Yhteishyvän ruokaliitteessä ilmestyneen reseptin mukaan. Tein taikinaa tupla-annoksen ja siinä riittikin paistamista, ensi kerralla yksi annos riittää kyllä tälle munkinpaistajalle. Munkkien muoto on milestäni tässä reseptissä näppärä, mutta kuivattu mansikka ei kyllä juuri maistunut vaikka lisäsin sitä vähän reilummalla kädellä kuin ohjeessa sanottiin. Seuraavalla kerralla syödään mansikat ja munkit erikseen.




Varsinaisen synttärikakun esittelinkin jo edellisessä postauksessa. Maidottomana vaihtoehtona oli mansikkahyydykekakku, joka oli tehty samalla periaatteella kuin tämä lakkahyydykekakku. Pohjana käytin tällä kertaa hieman epäonnistunutta kääretorttupohjaa ja pinnalla oli kokonaisten marjojen sijaan mansikkakiille.




Naudanliha-nuudelisalaatin resepti vaatii vielä hiomista, vaikka lapsivieraat siitä kovasti tykkäsivätkin (vai juuri siksikö se kaipaakin hiomista, heh), joten en sitä vielä tähän laita. Bulgur-papusalaatti syntyi yksinkertaisesti yhdistämällä tupla-annos marinoituja papuja ja keitettyä bulguria (3 dl kuivaa).




Munakoisotahnan reseptin olen saanut joskus vuosia sitten työkaveriltani. Resepti on todennäköisesti peräisin hesarin ruokasivuilta. Valmis tuotos muuten maistuu paremmalta miltä näyttää.


Munakoisotahna

1 munakoiso (300 g)
1-2 valkosipulin kynttä
1/2 kypsää tomaattia
1 rkl persiljaa
1 tl punaviinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
(ruokalusikallinen saksanpähkinää)
 

Paista munakoisoa 200-asteisessa uunissa ensin puoli tuntia yhdellä kyljellä, sitten puoli tuntia toisella, kunnes munakoison kuorensisäinen solurakenne on luhistunut. Anna jäähtyä sammutetussa uunissa vielä puoli tuntia.
Jos haluat, kiedo munakoiso vielä alumiinipaperiin ja laita avotulelle savustumaan pariksi kolmeksi minuutiksi esimerkiksi kaasuhellan liekille. Käsittely antaa savun maun.

Kuori munakoiso ja heitä kuoret pois. Lisää valkosipuli, tomaatti ja persilja ja aja tehosekoittajalla hienoksi. Lisää punaviinietikka ja oliiviöljy ohuena nauhana ja sekoita koko ajan. Jos haluat tahnasta rakeista, voit lisätä joukkoon rouhittua saksanpähkinää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...