Lähes joka vuotiseksi perinteeksi tullut ruskaretkellämme suuntasimme taas Pyhätunturin maisemiin. Pakkaaminen jää yleensä viimetinkaan (kuten tapoihini kuuluu) ja aina jää jotain tarpeellista pois matkasta. Tällä kertaa se jotain oli Kertun villapipo ja keskeneräinen neulomus, mutta mukaan oli onneksi tullut kuitenkin pari kerää lankaa ja sukkapuikkolaatikko. Pohjoisessa lämpöasteet jäivät pilvisinä päivinä alle kymmenen, joten villapipolle oli tarvetta. Yhdessä illassa syntyi yksinkertainen pipo, johon ajattelin lisätä vielä muutaman pienen tupsun lankavarastoista löytyvistä jämistä. Silmukoita loin 100 ja joustinneuletta neuloin alkuun n. 3 cm.
Pikapipo
Lanka: Gjestal Maija (väri 248)
Puikot: 3 mm
Menekki: vajaa 50 g
Reissumme onnistui mainiosti ja oli ihana huomata, että myös lapset nauttivat täysin siemauksin pienistä patikointiretkistä ja lähiympäristön tutkimusmatkoista. Metsähallitus on viime vuosina panostanut paljon Pyhä-Luoston kansallispuiston reittien kehittämiseen ja niiden joukosta löytyykin varmasti jokaiselle sopiva. Yhtenä päivänä saimme osan serkuskaatista kokoon ja teimme retken Karhunjuomalammelle. Retken aluksi nousimme Polar-rinteen uudenkarhealla tuolihissillä Kultakeron huipulle. Sieltä laskeuduimme kivikkoista polkua pitkin Karhunjuomalammelle vievälle leveälle tielle. Vinkiksi rattaiden kanssa liikkuville, että tätä tietä pitkin pääsee helposti hotellilta Tajukankaan ja pohjoisrinteiden kautta Karhunjuomalammelle. Rattaiden työntäjältä vaaditaan kyllä vähän kestävyyttä, sillä korkeuseroa matkalla kertyy jonkin verran.
Karhunjuomalammella nautimme eväät laavulla muutaman muun kanssaretkeilijän kanssa, lapset saivat leikkiä rauhassa ja kerätä voimia paluumatkaa varten.
Maisemat olivat jylhät, mutta valitettavasti niiden taltioiminen meikäläisen kuvaustaidoilla mahdotonta.
Karhunjuomalammelta palasimme hotellille Isokurun kautta. Reilun kolmen kilometrin matkalle mahtuin kiemuraista polkua, yli 600 porrasta (onneksi niistä reilun 400 suunta oli alaspäin), kivirakkoja, pitkospuita, pieniä lampia, vesiputous ja puroja. Retken nuorimmat 2,5-vuotiaat osallistujatkaan eivät malttaneet tulla rinkkojen kyytiin vaan kävelivät koko matkan.
Matkan varrelle osui myös pini luola, joka oli serkusten varovaisesta lähetymistavasta päätellen jopa hieman pelottava. Lopulta ryhmä uskaltautui kuitenkin kurkistamaan luolaan. Pikkukarhu oli Kertun mukaan lähtenyt äitikarhun luo syömään, eli ei siis mitään pelättävää.
Kuukkeli kävivät nappaamassa viimeisten eväsleipimen jämät.
Espoon oma Ninjago löysi parhaat kepit ikinä (vaikka niitä oli kyllä vähän hankala kantaa coolisti).
Aivan ihania kuvia!
VastaaPoista