maanantai 11. marraskuuta 2013

Papusoppaa ja katkarapuja

Tämä keitto lämmittää sopivalla tulisuudellaan takuulla kylmemmälläkin säällä. Lehtikaalisesonki taitaa olla jo ohi, mutta sen voi halutessaan korvata vaikkapa kiinankaalilla tai jättää kokonaan pois. Itse käytin laiskuuttani rapuina kuorimattomia jättikatkaravun pyrstöjä, mutta syöjien kannalta kuoritut olisivat kyllä miellyttävämpiä. Raa'at katkaravut kannattaa käydä ostamassa jostain etnisestä kaupasta, jos sellainen sattuu olemaan lähietäisyydellä, kilohinta on huomattavasti halvempi kuin normikaupassa. Tavallisiakin pakastekatkarapuja voi toki käyttää, mutta ne eivät ole lähellekään niin mekukkaita. Keiton kanssa maistuu hyvä vaalea leipä, päällä artisokkatahnaa. Keiton alkuperäinen ohje löytyy Pioneer Womanilta.



Papukeitto katkaravuilla
 
5 valkosipulinkynttä
1 sipuli
2 prk papuja, esim. pinto- tai kidneypapuja
2 rkl oliiviöljyä
1 tl chilihiutaleita
2 tl kuivattua oreganoa
4 rkl tomaattipyrettä
2 dl kuivaa valkoviiniä
1 prk konaisia säilöttyjä tomaatteja
1 l kanalientä
puska lehtikaalia
tuoretta basilikaa
ripaus sokeria
4 rlk voita
250-500 g raakoja kuorittuja katkarapuja
4 rkl hienonnettua tuoretta persiljaa
parmesaanilastuja

Kuullota kuutioidut sipulit ja hienonnetut valkosipulinkynnet öljyssä suuressa padassa tai kattilassa. Lisää tomaattipyre ja kypsennä n. 2 min. Lisää chilihiutaleet ja kuivattu oregano, sekoita hetki. Lisää joukkoon viini ja anna kiehua hiljalleen niin kauan, että neste on haihtunut noin puoleen. Lisää kuutioidut tomaatit. Huuhdo pavut ja lisää pataan. Lisää joukkoon kanaliemi ja anna kiehua hiljalleen 20-25 min. Mausta suolalla ja pippurilla.
 
Kun keitto kiehuu, kypsennä katkaravut. Sulata voi pienessä kattilassa, lisää ravut ja hienonnettu persilja. Kypsennä kunnes raput eivät enää ole läpikuultavia, n. 4 min. Mausta suolalla. Jos käytät valmiiksi kypsennettyjä katkarapuja, paista persilja silppua hetki voissa, ota kattila pois levyltä ja lisää sulatetut katkaravut voi yrttiseokseen.
 
Huuhdo lehtikaali ja revi suurehkoiksi palasiksi ja sekoita keittoon. Lisää hienonnettu/revitty basilika. Anna kiehua n. 5 min ja tarkasta maku. Lisää tarvittaessa suolaa, pippuria ja chiliä. Lisää katkaravut keiton päälle tai jaa keitto annoksiksi ja lisää muutama rapu kunkin annoksen päälle. Koristele parmesaanilastuilla.
 
 
Artisokkatahna
 
1 prk suolaliemeen säilöttyjä latva-artisokansydämiä
2-3 rkl sitruunamehua
2-3 rkl oliiviöljyä
ripaus sokeria
suolaa
 
Kaada suolavesi pois artisokansydämistä ja purista niistä yksitellen loputkin vedet pois. Laita artisokat, sitruunamehu ja öljy teholeikkuriin ja soseuta ainekset sileäksi tahnaksi. Mausta suolalla ja ripauksella sokeria. Lisää tarvittaessa sitruunamehua ja öljyä.

4 kommenttia:

  1. Lääh!
    Tiesin, että resepti tulee olemaan ylihyvä. Tämä on tämän viikon keitto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kans vähän sellanen kutina, että voisit tykätä :)

      Poista
  2. Jesh, taidan tehdä tätä keittoa itselleni ison satsin ensi viikon lounaiksi. Ei enää munakkaita!!! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei eihän munakkaissakaan mitään vikaa ole! Paitsi, jos niitä syö viitenä päivänä viikossa ;D

      Tiesitkö muuten, että Suvelassa on etninen kauppa, jossa on ihan kelpo valikoima noita katkoja?

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...