tiistai 29. lokakuuta 2013

Makuja etiopialaisesta keittiöstä

Osallistuin tänä syksynä Espoon työväenopiston järjestämälle etiopialaisen ruuanvalmistuksen kurssille. Perjantai-illan ja lauantaipäivän aikana ehdittiin tehdä 12 kurssilaisen voimin laskujeni mukaan 21 erilaista ruokaa (blogin fb-sivuilla kuvia osasta annoksista). Tekemistä ja maisteltavaa siis riitti molemmille päiville yllin kyllin. Etiopiasta kotoisin oleva opettaja vakuutteli, että tuotoksemme olivat autenttisen makuisia tai ainakin niin autenttisia kuin pääasiassa suomalaisista raaka-aineista on mahdollista saada.

Lähes jokaisessa lämpimässä ruokalajissa perustana oli sipuli ja mausteena valkosipuli sekä inkivääri. Sipulia kuluikin kurssin aikana yli viisi kiloa ja pilkkomissessioiden aikana ei yhdenkään kurssilaisen silmät tainneet pysyä kuivina (veitsien terävyydessä olisi toki ollut hieman toivomisen varaa). Myös berbere-mausteseos on olennainen osa etiopialaista keittiötä. Etiopiassa jokaisella perheellä on oma mausteseoksensa, kurssilla käytimme opettajan äidin tekemää seosta. Seos saattaa sisältää jopa 15 eri maustetta, mm. punapippuria, valkosipulia, inkivääriä, kardemummaa, korianteria ja suolaa. Googlettamalla löytyy varmasti kauppoja, josta berbereä voi ostaa. Itse ostin berbereä kurssin opettajalta. Etiopialaisten liharuokien kanssa nautitaan usein myös ajibia, juustomassaa, joka muistuttaa suomalaista kotijuustoa.

Kurssilla valmistettiin myös injera-leipää teff- ja ohrajauhojen seoksesta. Koska taikina piti hapattaa vähintään yhden yön yli, perjantai-iltana söimme kastikkeet hapankorpusta tehdyn korvike-injeran kanssa. Korvike-injeran maku muistuttaa hieman oikeaa injeraa ja valmistuu todella nopeasti. Kannattaa siis kokeilla, jos saatavilla ei ole teff-jauhoja,  aika on kortilla tai ei muuten vaan huvita paistella lättyjä. Gluteenittomia teff-jauhoja löytyy opettajan mukaan suuremmista marketeista suhteellisen kalliiseen hintaan ja halvemmalla (2,50 €/kg) Indian Marketista Hakaniemestä, josta minäkin kävin niitä ostamassa.

Ulkonäöllä nämä ruuat eivät koreile, mutta maut ovat sitäkin mahtavammat. Suosittelen hankkimaan jostain berebere-maustetta ja kokeilemaan etiopialaisia ruokia!

 
Kurssin jälkeen valmistin myös perheelle etiopialaisen aterian, joka koostui kurssilla suosikikseni nousseesta perunapadasta, linssipadasta ja jauhelihapadasta, jonka arvelin maistuvan myös lapsille. Saman setin tarjoilin myös blogimiitissä, tosin injera-leivän kanssa.

 
Allicha jemisr kik wot, linssipata

3,5 dl linssejä
6-8 dl vettä
2 keskikokoista sipulia
1 dl ruokaöljyä
1 tl kurkumaa
5 valkosipulinkynttä
1 tl tuoretta inkivääriä
suolaa
2 vihreää chiliä

Huuhtele linssit ja keitä niitä 5-8 minuuttia. Kaada linssit siivilään ja ota keitinvesi talteen.

Kuori valkosipulinkynnet ja inkivääri. Laita ne teholeikkuriin lorauksen öljyä ja ripauksen suolaa kanssa ja käytä leikkuria kunnes syntyy tahna. Jos teet useamman ruokalajin tee tahnaa samalla seossuhteella yhdellä kertaa reilu satsi. Tahna säilyy jääkaapissa muutaman päivän. Jos sinulla ei ole leikkuria, hienonna ainekset veitsellä niin pieneksi kuin pystyt.

Kuullota hienonnettua sipulia öljyssä muutama minuutti. Lisää kurkuma, valkosipuli ja inkivääri ja jatka kuullotusta muutama minuutti. Lisää linssit ja sekoittele varoen muutama minuutti. Lisää keitinvettä vähitellen niin ettei padasta tule liian löysää. Anna kiehua miedolla lämmöllä n. 30 minuuttia. Lisää hienonnettu vihreä chili.


 
Key jendich wot, perunapata

5 kiinteää perunaa
2-3 dl vettä
3 keskikokoista sipulia
1 dl ruokaöljyä
5 valkosipulinkynttä
1 tl tuoretta inkivääriä
2 rkl berbere-mausteseosta
3 rkl tomaattipyrettä
suolaa

Kuullota hienonnettua sipulia öljyssä muutama minuutti. Lisää valkosipuli ja inkivääri (tahna) sekä berbere ja tomaattipyre. Jatka kypsennystä n. 20 minuuttia, kunnes seos on muuttunut tahnamaiseksi. Lisää kypsennyksen aikana tarvittaessa vettä.

Kuori perunat ja leikkaa ne lohkoiksi. Lisää seokseen perunat ja hieman vettä. Anna padan kiehua reilu puoli tuntia miedolla lämmöllä välillä varovasti sekoittaen.
 

 
Jeminchetabish wot, jauhelihapata

400 g naudanjauhelihaa
3 keskikokoista sipulia
0,5 dl ruokaöljyä
5 valkosipulinkynttä
1 tl tuoretta inkivääriä
1-2 dl vettä
2-3 rkl berbere-mausteseosta
2 rkl tomaattipyrettä
suolaa
 

Kuullota hienonnettua sipulia öljyssä muutama minuutti. Lisää valkosipuli ja inkivääri (tahna) sekä berbere, tomaattipyre ja osa vedestä. Jatka kypsennystä n. 30 minuuttia, kunnes seos on muuttunut paksuksi kastikkeeksi. Lisää kypsennyksen aikana tarvittaessa vettä.
 

Lisää liha ja mausta suolalla ja anna kiehua miedolla lämmöllä vielä n. 20 minuuttia.
 
 
Ajib, juustomassa
 
2 l piimää (mahdollisimman rasvaista)
 
Kuumenna tyhjä kattila mahdollisimman kuumaksi ja kaada piimä mahdolisimman nopeasti kattilaan. Älä sekoita. Kun piimä alkaa kiehua ja pinnalla näkyy kuplia, pienennä lämpöä. Hauduta pari minuuttia, niin että koko massa on ryynimäistä.
 
Jäähdytä massa vesihauteessa tai anna jäähtyä yön yli huoneenlämmössä. Laita massa vielä valumaan siivilään tai suodattimeen. Hienonna valunut massa haarukalla pinirakeiseksi muhennokseksi. Tarjoile kylmänä esim. tulisten liharuokien kanssa.
 
 
 
Korvike-injerat hapankorpuista
 
hapankorppuja 3-4 kpl/syöjä
kuumaa vettä
 
Laita suureen kulhoon kiehuvaa vettä. Laita 3-4 hapankorppua kerrallaan veteen ja anna olla niin kauan, että korput pehmenevät kunnolla. Nosta korput uunipellille leivinpaperin päälle. Kuumenna korppuja 200 asteisessa uunissa 3-4 minuuttia, kunnes niiden reunat alkavat hiukan nousta. Anna korppujen jäähtyä ja aseta ne limittäin tarjoilulautaselle.
 
Repäise pehmeästä korpusta palanen ja laita sen päälle esim. jauhelihapataa ja juustomassaa ja nauti!
 
Oikeiden injera-leipien ohjeen voin myös tähän lisätä, jos se jotakuta kiinnostaa.

17 kommenttia:

  1. OI nam! kävin tänä syksynä ensimmäistä kertaa etiopialaisessa ravintolassa Helsingissä ja tykästyin makuihin, todella hyvää oli :)

    OIen myös joskus jonotellut noille ruokakursseille, mutta en ole koskaan jonosta selvinnyt kurssille asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmoittautuminen on sekunttipeliä :). Kannattaa kuitenkin yrittää!

      Poista
  2. Mahtavaa, näitä on testattava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos berberen hankinta tuottaa vaikeuksia, ota minuus yhteyttä :)

      Poista
  3. Libanonilainen keittiö seuraavaksi? Kata mulle paikka valmiiksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, pistetään pöytävaraus korvantaakse!

      Poista
  4. Etiopialainen ruoka on ihanaa:) Olen itsekin joskus siitä postannut.Täällä minun suunnallani on paljon etiopialaisia joten etiopialaisia ruokapaikkojakin löytyy kivasti.Ja etiopialainen berbere-mauste on aina mulla käytössä:)

    VastaaPoista
  5. Suomessahan berbereä myydään täällä

    http://www.mama-ethiopia.fi/tuotteet/berbere/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä käydä katsomassa sun etiopialaisia reseptejä :).
      Näköjään tuota berbereä pitäisi olla lähi-citymarketissakin. Eipä ole osunut silmään, mutta enpä ole kyllä osannut etsiäkään.

      Poista
  6. Oikeasti siis berbereä Cittarissa. Tuo onkin yllättävä tieto. Näitä olen kehunut kotona ja jakanut linkkiä töissä siinä määrin, että onhan näitä testattava pian.

    Kiitos vielä viimeisestä, vieläkin naurattaa, kun ajattelee iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälleenmyyjien lista oli päivitetty 2011 ja siinä oli myös Anton&Anton. Muistaakohan Hanna onko heillä sitä kaupan? Jos et cittarista löydä, pistän nyssykän tulemaan sen unohtuneen kirjan mukana :)

      Poista
  7. Kyllä lähtee meilläkin justkohta kokeiluun! Sai-raan hyvää. Laita vaan se injera-ohje kun jaksat :)

    VastaaPoista
  8. Mahtavia mausteita käyttävät Etiopiassa! Voi vain kuvitella tuoksut, jotka pelmahtavat huusholliin, kun näitä ruokia valmistaa... Laitetaanpa ohjeet korvaan taakse ja berbere-mauste muistiin kännykkään, niin ehkä kulkiessaan voisi maustetta ostaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksut on kyllä huumaavat keittiössä, kun noita patoja kokataan.

      Poista
  9. Nappasin perunareseptin talteen, se oli aivan erityisen ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Riitta munkin suosikki. Hyvin muhitettu ja maustettu peruna vaan on niin hyvää :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...