sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Tahnoja illanistujaisiin

Edellisessä postauksessa lupasin laittaa tahnojen reseptit, joten tässäpä nämä.

Skordaliá

2 keitettyä perunaa jäähdytettynä
8-10 siivua kuivahtanutta valkoista leipää
8-10 valkosipulinkynttä
2 dl oliiviöljyä
3/4 dl viinietikkaa
(vettä 1-3 rkl)
1 tl suolaa
1-2 rkl saksanpähkinöitä tai
2 rkl auringonkukan siemeniä

Upota leipäviipaleet reilusti veteen likoamaan. Kuori perunat ja valkosipulinkynnet ja laita sekoitusastiaan perunoiden ja valkosipuleiden joukkoon. Muusaa tehosekoittajalla. Jos massa tarttuu teriin kiinni tai muuttuu liisterimäiseksi, lisää vettä ja öljyä. Kun massa on tasaista, kaada loput öljystä ja viinietikasta vuorotellen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Tarkista maku, lisää suola.

Tämä annos on aika reilu ja jos pöydässä on tarjolla muutakin, puolikas annos riittää hyvin.


Porkkanatahna

750 g porkkanoita
1 l vettä
1/2 tl suolaa
30-50 g makeaa chilikastiketta
jauhettua muskottipähkinää

Keitä kuoritut ja pieniksi pilkotut porkkanat kypsiksi. Kaada keitinliemi pois ja soseuta karkeaksi seokseksi. Mausta chilikastikkeella ja muskottipähkinällä.


Tapenade

2 dl kalamataoliiveja
2 rkl kapriksia
1 ruukku tuoretta basilikaa
2–3 rkl oliiviöljyä
mustapippuria


Poista oliiveista kivet tarvittaessa. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi tahnaksi tehosekoittimessa. 

3 kommenttia:

  1. NAM.
    Skröödepöödeä ja tapenadea voisit tehdä, kun tulet Ouluun :) Kurkkaa spostilootaan!

    VastaaPoista
  2. Niin ja valkosipulisalaisuutta tietysti myöskin.

    VastaaPoista
  3. Spostiloota tsekattu :). Täytyy vielä tehdä vähän tiedusteluja ennen kuin varaan lennot.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...