keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Taukosukat

Veljeni harrastaa kiipeilyä ja valitteli tässä vähän aikaa sitten kuinka kiipeilykeskuksen lattia on kovin kylmä. Kiipeilykenkiä ei voi pitää koko ajan jalassa ja tauoilla olisi hyvä olla jotain urheilusukkia lämpimämpää. Toiveena oli villasukat, joissa on lyhyet varret ja mahdollisesti kiipeilykeskuksen logo.

Koska sukat saivat olla paksut ja halusin niiden valmistuvan sukkelaan, valitsin langaksi Novitan Isoveljen. Logon suunnitteluun käytin joululahjaksi saamassani kirjassa "Neulonta päiväkirjani" (terveisiä vaan Ouluun, huippu lahja!) olevaa suunnittelupohjaa, jossa ruudut vastaavat paremmin silmukoita kuin tavallinen ruutupaperi. Kokeilin ensin tehdä logon + ruudukon pohjaan kirjoneuleena, mutta pitkät langanjuoksut eivät oikein toimineet ja purkamisen jälkeen päädyin kokeilemaan silmukoiden jäljentämistä ekaa kertaa elämässäni. Yllättävän joutuisaa puuhaa se oli ja jälkikin ihan siedettävää. Kuvat eivät sen sijaan ole kovin siedettäviä, koska ne piti ottaa heti sukkien valmistumisen jälkeen (pimeimpään vuorokauden aikaan), jotta ne pääsisivät uudelle omistajalleen mahdollisimman pian. Ehkä saa uudet kuvat pian?



Taukosukat

Malli: perussukat, aloitussilmukoita 36
Lanka: Novita Isoveli, reilu 100 g
Novita Florica kaksinkertaisena kirjonnassa
Puikot: 4,5 mm




2 kommenttia:

  1. Hianot sukat! Haluaisitko ommella noita hieman lisää TKn kauppaan myyntiin? On senverran hienot että ainakin henkilökunta haluaa myös omat :)

    VastaaPoista
  2. Mikäpä ettei, jos aikataulu ei ole kovin tiukka :). Pyydän Tuomolta sun yhteystiedot niin voidaan sopia asiasta tarkemmin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...