keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Puoli vuotta keittiöremontin jälkeen

On kulunut puolisen vuotta siitä, kun nykyisen kotimme keittiöremontti valmistui. Nyt mittarissa on asteita vajaa 50 vähemmän, mutta vieläkin uusi keittiö lämmittää mieltä. Vanha keittiö oli alkuperäinen, vuosimallia -87, mutta äärimmäisen siisti. Ennen muuttoa meillä ei ollut mahdollisuutta tehdä keittiöremonttia ja ajattelimme katsoa rauhassa, josko tulisimme hetken aikaa toimeen vanhan keittiön kanssa. Kuukauden päivät keittiössä puuhailtuamme tulimme siihen tulokseen, että keittiö uusitaan. Epäkäytännöllinen tiskipöytä ja kulmakaappi, huono hana, alkuperäiset kylmäkoneet, huonosti liukuvat korilaatikostot  - siinä muutama syy remonttiin.



Aluksi ajattelimme, että teemme kopion edellisen kotimme keittiöstä, jonka remontoimme nelisen vuotta sitten, niin paljon me siitä pidimme. Keittiön ostimme Iskusta ja suunnittelija oli aivan loistava. Samainen kaveri muuten suunnittelee tällä hetkellä Iskulle keittiöitä ja huonekaluja. Olimme hänen viimeinen asiakas ennen uusiin tehtäviin siirtymistä. Iskusta ajattelin ostavani myös tämän nykyisen keittiön, mutta minulla ei oikein synkannut suunnittelijan kanssa ja hinnatkin olivat tullee reippaasit ylöspäin neljän vuoden aikana. Päädyimme lopulta Puustelliin mukavan suunnittelijan ja "tutun tutun alennuksen" takia.


Vanhan kodin keittiö

Ihan samanlaista keittiöstä ei kuitenkaan tullut, mutta kalusteiden väritys, hana ja tiskipöytä ovat samanlaiset. Kaikkein eniten päänvaivaa tuotti välitila. Laattaa vai laminaattia, valkoista vai harmaata, suurta vai pientä, kiiltävää vai mattaa, tiililadontaa vai tavallista? Kannoin selkä vääränä laattamalleja Laattapisteestä ja päädyimme lopulta laattaan, johon ensin ihastuin. Laatalla oli kokoa 100 cm x 33 cm ja paksuuttakin 1 cm.




Purku- ja pohjatyöt, ikkunan pokien maalauksen ja katon uusinnan jouduimme aloittamaan pahimpien helteiden aikana. Ihanat ystävämme olivat purkuapuna ja veivät vanhan keittiön mennessään odottamaan heidän tulevaa mökkiprojektia. Päivisin lasten pyöriessä jaloissa ja miehen ollessa töissä hommat eivät edenneet kovin joutuisasti, mutta onneksi kesäyöt ovat valoisia ja seinänaapuritkin olivat sopivasti poissa maisemista. Kaaos muualla asunnossa oli aivan kauhea ja vähän masentavakin, koska tavarat olivat juuri löytäneet paikkansa muuton jälkeen. Tiskikone ja hana irroitettiin aivan lopuksi, helpotti kummasit arkea, kun ei tarvinnut tiskata käsin saunan lauteilla.





Kalusteet tulivat ajallaan, ainoastaan suoraan Stalalta toimitetun tiskipöydän perään jouduimme kyselemään. Asentaja oli todella huolellinen ja siisti (imuroi jopa pihalta sokkelien sahauksesta tulleet sahanpurut!) ja lopputulos vastasi odotuksia. Puolen vuoden käytön jälkeen en keksi mitään mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Joku toinen ehkä keksii montakin asiaa, mutta pääasia on, että itse olemme tyytyväisiä.











Tässä vielä lista uuden keittiön aineksista
  • kalusteet: yläosa kiiltävä valkoinen, alaosa vaalea tammi, Puustelli
  • kodinkoneet: Siemens, lukuunottamatta kahta Rosenlewin jääkaappipakastinta
  • hana: Oras Ventura
  • kattovalaisin: Jasmina plafondi, Kodin1
  • ikkunan edessä oleva valaisin: jonkun ruotsalaisen suunnittelijan, Bauhaus
  • välitilan valaisimet: Lapetek Mini
  • välitilan laatta: Street, Laattapiste
  • katto: MDF-paneeli, Puukeskus
  • lattia: vanha saarniparketti

5 kommenttia:

  1. On kyllä kutsuvan ja toimivan näköinen keittiö. Siistiä, ilmavaa ja valoisaa. Muhun vetoaa aina suuresti, että joku osaa pitää avohyllytkin noin nätissä järjestyksessä... :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kiki!

    Vilma, hyllyt pysyy järjestyksessä, koska toinen käyttäjistä on 163 cm pitkä ja ylttää just ja just laittamaan keskimmäisellä hyllyllä olevan radion päälle ilman jakkaraa. En siis yksinkertaisesti yllä kasaamaan ylimääräistä rojua sinne ;). Tuon avohyllyn tilalla oli muuten ennen kaappi, jossa säilytimme kuivatarvikkeita, oikea ergonomian ihme!

    VastaaPoista
  3. Kaunis ja rauhallisen oloinen keittiö!! Kyllä tuolla kelpaa touhuta.

    VastaaPoista
  4. Elina, kiitos :). Ihan noin seesteiseltä siellä ei kyllä näytä, kun minä kokkaan ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...