keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Pieniä ilonaiheita

Kuopus oli tänään sen verran flunssainen, että päiväkotiin häntä ei voinut viedä ja minä jäin kotiin hoivaamaan pientä potilasta. Päiväunien aikaan olisi tietenkin voinut tehdä kaikkea hyödyllistä, kuten siivoja ja pestä pyykkiä. Päätin kuitenkin lukea hesarin rauhassa loppuun ja ottaa muutaman fiiliskuvan keittiöstä löytyvistä pienistä ilonaiheista. Aika harvoin sitä tulee oltua kotona kaikessa rauhassa valoisan aikaan ja tänään oli vielä erityisen kirkas ja kaunis päivä.


Kuksat löysivät vihdoin arvoisensa paikan keittiön ikkunan yläpuolella.



Siipan kahvimylly ja "the Espresso Kupit", joita jonkin aikaa ehdittiin metsästää.



Kannut jonossa, ysi, kutonen, kolmonen ja ykkönen



Tämä raastin on ahkerassa käytössä pastapäivinä. Raastimen olen ostanut joskus 90-luvun lopulla kirpputorilta, hintaa sillä taisi olla huimat kaksi markkaa.



Teepannu neopreenihupussa



Viimeisenä, mutta ei vähäisinpänä keittiön hana, josta saa nauttia monta kertaa päivässä. Sen käyttömukavuuden tajusi kunnolla vasta muuton ja uuden kodin keittiöremontin välisenä aikana.

5 kommenttia:

  1. Taitaapas olla samanlainen hana kuin meillä. Kauhean kätevä varsinkin silloin, kun kumpikin käsi on sotkussa. Se mitä itse tuossa hanassa inhoan on sen korkeus - vesi tulee niin korkealta altaaseen, että se tuppaa usein roiskumaan joka puolelle. :/

    VastaaPoista
  2. Outi, joo se korkeus on pieni miinus, mutta toisaalta taas korkeisiinkin astioihin on helppo laskea vettä. Tohon automaattiin tottui neljän vuoden aikana niin hyvin, että aika monta kertaa tuli juuri muuton jälkeen heiluteltua käsiä hanan edessä ilman tulosta :).

    VastaaPoista
  3. Onko siippa jo löytänyt Kaffecentralenin? Sieltä löytyy hyvin kahvit ja tarvikkeet. http://www.kaffecentralen.com/

    VastaaPoista
  4. Törmäsin sattumalta Korkeavuorenkadun kauppaan, kun kävin toisella puolella katua sijaitsevassa lankakaupassa. Sieltä siis ovat peräisin nuo kupit. Itselleni ostin sitruunaruohojuoma-aineksi tai miksikä sitä nyt voisi sanoa, koska teetä se ei ole, hyvää on, suosittelen!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...