maanantai 30. syyskuuta 2013

Makkaratalkoot

Koska makkaroiden tekeminen on kovin trendikästä ja olen erittäin trendikäs nelikymppinen, sain kevään korvalla lahjaksi perheeltä jokanaisen unelman, Kitchen Aid -yleiskoneen ja siihen jatkoksi vielä lihamyllyn ja makkarasuppilot toiselta trendikkyydestäni hyvin perillä olevalta joukkiolta. Kiitosta vaan, ikääntymisellä on siis myös hyviäkin puolia!
 
Hottismakkarat punertavat alimmaiset, lasten makkarat päällimmäiset ruskehtavat ja italomakkarat valjuimman väriset oikealla
Eräänä syksyisenä viikonloppuna pidimme kahden ystäväperheen kanssa makkaratalkoot, joissa oli tavoitteena saada aikaiseksi kolmea eri sorttia makkaraa: yhtä joka olisi aika tulinen (hottismakkara), yhtä jota lapset söisivät (lasten makkara) ja yhtä italialaistyylistä fenkolilla ja aniksella maustettua (italomakkara). Mieheni kanssa olimme harjoitelleet makkarantekoa kerran ennen talkoita tekemällä vajaa viisi kiloa makkaroita ystävämme juhliin. Nämä makkarat tehtiin kesälomalla yhtenä iltana "sillai nopeesti, kun lapset on menneet nukkumaan" (samalla metodilla meidän huushollissa ollaan tehty pari remonttia ja yksi terassi). Noh, makkaroista tuli hyviä, mutta me emme menneet kovin aikasin nukkumaan.
 
Nämäkään makkarat eivät kovin nopeasti valmistuneet, vaikka tällä kertaa varsinaisia tekijöitä oli triplasti enemmän ja lisäksi vielä kuusi lasta. Hommaa kuitenkin riitti prosessissa kaikille ja hauskaa oli. Miehet hoitivat lihojen jauhamisen ja massan pursottamisen suoleen sekä grillaamisen. Naiset hoitivat mausteiden punnaamisen ja kirjaamisen sekä muutaman muun huoltotoimenpiteen.
 
Tällä kertaa käytimme lampaan suolta, jota oli n. 5 metriä. Se ei aivan riittänyt tähän reilun kolmen kilon satsiin, mutta se ei periaatteessa haitannut, koska paistoimme lopusta massasta pihvejä. Makkarat kypsennettiin hiiligrillissä ilman esikypsennystä. Ohuet lampaan suoleen tehdyt makkarat eivät olleet parhaita mahdollisia tälle kypsennysmetodille. Seuraavat grillattavat makkarat tehdään siis sian suoleen ja nämä ohuet makkarat paistetaan jatkossa pannulla.
 




Hottismakkara
750 g possun kasleria
250 g possun kylkeä
150 g valkosipuli-sipuliseosta (25 g/125 g)
4 g savupaprikajauhetta
13 g hienoa merisuolaa
3 g jeeraa
1 g oreganoa
sopivasti mustapippuria
3 g chilirouhetta/hiutaleita
1 g rouhittuja korianterinsiemeniä
3/4 dl kylmää valkoviiniä
1/4 dl siideriviinietikkaa
 
 
Lasten makkara
1 kg Wotkinsin sika-nautajauhelihaa (~15 % rasvaa)
200 g silavaa
150 g valkosipuli-sipuliseosta (25 g/125 g)
4 g jeeraa
n. 1 1/2 rkl kuivattua minttua
sopivasti mustapippuria
2 g sinappijauhetta
13 g hienoa merisuolaa
4 g valkosipulijauhetta
4 paprikajauhetta
3/4 dl kylmää olutta (lageria)
1/4 dl siideriviinietikkaa
 
 
Italomakkara
750 g possun kasleria
250 g possun kylkeä
10 g suolaa
3 g fenkolinsiemeniä
1 g aniksensiemeniä
1 g chilirouhetta
4 g valkosipulijauhetta
1/4 dl punaviinietikkaa


Makkarat valmistuivat seuraavien vaiheiden kautta:
  • lihat ja silava kuutioitiin ja laitettiin pariksi tunniksi pakastimeen ennen jauhamista
  • hienonnetut sipulit kuullotetttiin pienessä määrässä öljyä ja annettiin jäähtyä
  • kohmeiset lihakuutiot jauhettiin
  • toiselle jauhatuskierrokselle kasler-kylkiseos jaettiin kahtia ja mukaan laitettiin sipuliseos (vain hottis)
  • valmis jauheliha jauhettiin myös silavakuutioiden ja sipuliseoksen kanssa
  • massat maustettiin yllä olevilla maustemäärillä
  • mausteet sekoitettiin massaan yleiskoneella ja samalla lisättiin neste
  • massoista paistettiin koepalat ja lisättiin tarpeen mukaan mausteita
  • valmiit massat laitettiin jääkaappiin odottamaan pursotusta
  • viileät massat pursotettiin suoleen ja makkarat grillattiin hiiligrillissä kypsiksi
 

Makkaroiden kanssa nautittiin kaalisalaattia, veneperunoita ja erilaisia oluita sekä Suomen miesten koripallomaajoukkueen taidonnäytteitä
Jälkiruuaksi saimme nauttia yhdeltä vieraalta tilaamaani syntisen hyvää omenapiirakkaa, resepti tulee myöhemmin.



15 kommenttia:

  1. Kitchen Aid on kyllä mahtava apuri makkaratalkoissa :) meilläkin tehtiin keväällä ja kesällä makkaroita talkoovoimin, hauskaa puuhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, blogistasi niistä luinkin. Joko on makkararesepti hiottu ja valmis julkaistavaksi :)

      Poista
  2. Vau! Ei tohon nyt muuta osaa sanoa..

    VastaaPoista
  3. Pakko vissiin laittaa jostain tilaukseen tuo KA:n makkarasetti!

    VastaaPoista
  4. Ja jo olet sinäkin kerennyt makkaroimaan! Ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa puuhaa, varsinkin kun tehdään porukalla päivänvalossa :)

      Poista
  5. Oolalaa! Siis kertakaikkiaan!
    Taitaa olla uniaika, kun hihittelen itsekseni reseptikirjaukselle: 750 possun kasleria. Aika pitkä jono possuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, heh, tais olla minullakin jo uniaika mennyt ohi, kun tuota kirjoitin. Ihan noin monta possua ei suoleen tungettu :)

      Poista
  6. Mikä makkaroista olis suosikkisi? Ja jouduitko pulittamaan suolesta yhtä suolaisen hinnan kuin Riitta, Jonna ja Anna? Täälläkin täytyisi laittaa lihamyllyosat tilaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota suosikki asiaa pohdittiin mekin, kun makkaroita syötiin. Mitään selkeää suosikkia ei noussut esille, mutta itse tykkäsin ehkä eniten tuosta hottiksesta. Lasten makkaran mausteilla meillä maustetaan yleensä lihapullat ja ne olivat sellaisia tuttuja ja turvallisia. Italomakkarat olivat myös hyviä, mutta se jokin niistä jäi ehkä puuttumaan. Pitää seuraavalla kerralla jauhaa fenkoli ja anis vähän hienommaksi, jotta maut tulevat vielä paremmin esiin ja määrää vähän lisätä.

      Suolen hankintavastaavalta sain seuraavaa tietoa hinnoista:
      Näissä makkroissa käytetty lampaan suoli ostettiin Wotkinsilta, hinta 5 €/n. 5 m pkt, tämä riitti meillä n. 2,5 kg massaa.
      Aiemmin tehtyihin makkaroihin käytetty possun suoli ostettiin Liha-Haasta, hinta 2 €/pkt (metreistä ei enää musitikuvaa), 2 pakettia riitti n. 4 kg massaa.

      Poista
  7. Hienoa, kotimakkarajuttuja ei voi koskaan olla liikaa! Savustaminen on meillä ollut maukkaimmaksi todettu kypsennystapa, sen jälkeen vakuumiin ja pakkaseen ja sieltä tarpeen mukaan grillin tai pannun kautta lautaselle.

    http://vastahanka.fi/kotimakkara/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti yritin etsiä suomalaisia makkarantekojuttuja blogeista, mutta niitä löytyi yllättävän vähän (enkä törmännyt tuohon sinunkaan kotimakkarajuttuun) vaikka makkaroiden teko tuntuu olevan kovin pop. Yllättävän samanlaiset mausteet kuitenkin olin laittanut italialaistyyppiseen makkaraan kuin sinullakin oli :). Savustamista ei ole kokeiltu makkaroiden kypsennyksessä, mutta sitä täytyy kokeilla seuraavalla kerralla.

      Täytyy palata lukemaan mielenkiintoisia grillausjuttujasi uudemman kerran oikein ajan kanssa.

      Poista
  8. Mikä urakka! Porukalla on tietysti mukava tämmöisiä puuhastella. Minä pääsin maistelemaan itse tehtyjä makkaroita kesän blogipiknikillä, ja voi vietävä miten olivat hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei makkaroiden teko oikeesti oo näin työlästä, me vaan sählätään ja säädetään niin paljon :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...